Kirjat: Saako parikymppisestä Patrik Laineesta kirjoittaa kirjan?

Hämeenlinnalainen Antti Wennström on purkanut Patrik Laineen tähänastisen uran kovien kansien väliin. Winnipegin suomalaisen kohupelaajan urasta löytyy myös puolta ohuempi, pehmeäkantinen versio.

Mitä pitäisi ajatella, kun alle 20-vuotiaasta urheilijasta kirjoitetaan elämäkerta? 

No, pienen hämmennyksen jälkeen voi todeta, että ilmiö ei ole uusi, vaikka se voi siltä tuntua.

Nuorten urheilusankareiden keskeneräisiä urakaaria on paketoitu kovien kansien väliin ennenkin. Ilmari Selänteen Teemu ilmestyi 1993, Hannu Teider kirjoitti Jari Litmasesta vuonna 1995 nimellä Kultakenkä – Tie mestaruuteen

Winnipegin silloinen nuori suomalaissensaatio Selänne oli tuolloin 23-vuotias, Litmasella ikää oli 22 vuotta. Ja niin kuin nyt tiedämme, molemmilla oli edessään lukemattomia hyviä vuosia. 

Ja niin on myös Winnipegin nykyisellä nuorella suomalaissensaatiolla.

Antti Wennströmin kirjoittama Patrik Laine – NHL:n uusi suomalaistähti (Minerva, 2017) käy läpi tamperelaisnuorukaisen "huikean jääkiekkouran juniorivuosista ensimmäiseen NHL-kauteen". Pidemmälle on vielä tässä vaiheessa mahdoton päästä, sillä kokemus kapeista kaukaloista ei ole vielä edes sadan ottelun mittainen.  

Uranaikaiset paketoinnit eivät ole mikään supisuomalainen ilmiö. 

Myös Laineen esikuvasta eli venäläisestä Aleksander Ovetshikinista on kirjoitettu satamäärin sivuja. Painokoneet ovat laulaneet samaa tahtia kuin verkko on venynyt. Kahden kanadalaistoimittajan kirjoittama The Ovechkin Project ilmestyi, kun "the GrEight" oli 25-vuotias, eikä se suinkaan ollut ensimmäinen Washingtonin supertähdestä julkaistu teos.

Uranaikaiset paketoinnit eivät ole mikään supisuomalainen ilmiö.

Niinpä Wennströmin Laine-kirjaakaan ei ole syytä tarkestella minään kummajaisena. Se niputtaa nuorisojulkkiksen vaiheet ja jättää tilaa tuleville uroteoille.

Myös Selänteestä ja Litmasesta on sittemmin kirjoitettu koko urheilu-uran perkaavat mammutit. Ei ole vaikea julistautua tietäjäksi ja ennustaa, että myös Laineesta kirjoitetaan lisää. Kun uusia urotekoja tulee, estradi on vapaa uusille teoksille.

Kohderyhmä on julkaisustrategiasta päätellen kahtalainen: Pidempään proosaan tykästyneille pidempi Pate, kärsimättömämmille lukijoille lyhyempi.

Markettien lehtihyllyille näet ilmestyi jo viime viikolla puoliksi typistetty eli 80-sivuinen versio, jolla on olemassa oma englanninkielinen terminsäkin, bookazine. (Googlettamalla selviää, että bookazine on aikakauslehden ja kirjan risteytys, jolle kukaan ei vielä ole ehtinyt keksiä vakiintunutta suomalaista nimeä.)

Kirjakauppoihin on ilmestynyt lokakuun toisella viikolla reilut 160-sivuinen versio, jota sitäkään ei varsinaisesti voi kutsua kovin raskaslukuiseksi. Teosta on elävöitetty runsailla kuvilla, teksti on sujuvaa ja vaivattomasti luettavaa, ja se kokoaa yhteen sen, mikä Laineesta on tarpeen tietää. Tekstiä on elävöitetty monilla lehtijutuista saksituilla sitaateilla, mikä osoittautuu toimivaksi ratkaisuksi. 

Vuonna 1998 syntyneestä Laineesta alettiin puhua Tampereen harjoitushalleilla jo siinä vaiheessa, kun poika oli vielä peruskoulussa. Ne jutut kiersivät suusta suuhun, eivätkä olleet useinkaan kovin imartelevia – ainakaan nuoren Patrikin tai hänen sangen päättäväisen äitinsä kannalta.

Kirjan ääni ei ole Laineen, sillä hän ei itse osallistunut kirjaprojektiin. Sen sijaan Wennström on tehnyt kirjaa varten 13 muuta haastattelua. Mistään paljastuskirjasta – sanan negatiivisessa mielessä – on silti turha puhua, vaikka jenkkimarkkinoilla kylkeen saatteisiinkin lyödä leima "unauthorized".

Pate-kirja on faneille tehty tarina Suomi-kiekon tämän hetken puhutuimmasta pelaajasta.

Laineen uran varrelta tutut ihmiset – ja hänen taivaltaan seurannet toimittajat, joista moni on tuttu myös Kiekkoareenasta – pystyvät arvioimaan ja analysoimaan asioita jopa mutkattomammin kuin mihin nuori hyökkääjä itse osaisi tai haluaisi. Kulma on mutkaton: Urheilijan tehtävä on urheilla, muut analysoitkoon.

Millainen kirja Patrik Laine – NHL:n uusi suomalaistähti  sitten oikein on?

Ensi sijassa se on faneille tehty tarina Suomi-kiekon tämän hetken puhutuimmasta pelaajasta.

Vaikeista juniorivuosista ja siihen liittyvästä kasvutarinasta olisi kernaasti lukenut enemmän kuin nyt on tarjolla. Suomalaisessa urheiluvalmennuksessa on muotia puhua pelaajan poluista. Se puoli jää nyt paitsioon, koska kirjasta valtaosa keskittyy viimeiseen Tappara-kauteen, nuorten ja aikuisten MM-menestyksiin ja sensaatiomaiseen NHL-rookievuoteen.

Joku voi tietysti syystäkin kysyä: Mitä välii? Ketä se haitaa? 

Ja siihen voi vastauksena todeta, että sen verran sen verran sillä on väliä, että nyt lajitaitojen eli pelillisen kehityksen kannalta kriittiset vuodet ohitetaan pikakelauksella. Ydinviesti on se, että Laine on poikkeusyksilö, jonka menestys on rakentunut lahjakkuuden, harjoittelulahjakkuuden ja valtavan työmäärän varaan. Voisi sitä pidemminkin purkaa.

Nyt kirjan toiselle keskeiselle kohderyhmälle eli Lainetta esikuvanaan pitäville junioripelaajille ei aukea mitenkään, miten tarinan voisi toistaa.

Kirja tuo esiin juniorivuosien onnellisen lopun avaamatta poika- tai teinivuosien harjoittelua ja pelaamista paljon sen enempää kuin isä-Harri kertomus "treenikatkoilla laukomisesta" antaa ymmärtää. Sen metodin toistaminen aiheuttaa suomalaisiin harjoitushalleihin kaaoksen.

Entä otsikon kysymys? Saako parikymppisestä Patrik Laineesta kirjoittaa kirjan? Jos tämä teksti ei muuten vastausta jo antanut, niin sanottakoon se vielä selkokielellä: totta kai saa. 

Antti Wennström: Patrik Laine – NHL:n uusi suomalaistähti. Minerva Kustannus Oy, 2017. 168 s.


Tämän arvion tekijä on itsekin ollut kirjoittamassa kahta jääkiekkokirjaa, joiden etu- tai takakannessa on Patrik Laine.