Kaikkea muuta kuin sankaritarina

Marko Jantusen tarina on ravisteltavaa luettavaa.

On vaikea sanoa tarkkaa ajankohtaa, missä kohtaa Marko Jantusen värikäs jääkiekkoura ja elämä muuttui tragediaksi. Samaa voi pohtia hänestä kirjoitetusta elämäkerrasta: Missä kohtaa tarinoista katoaa hauskuus ja lukijaa alkaa ahdistaa?

Syöksykierteen syvyys tuskin on jääkiekkoa seuraaville enää yllätys kirjasta tehtyjen kohu-uutisten jälkeen. Ase ohimolla, hengenlähtö lähellä -teema on käsitelty monessa mediassa, niin kuin tietysti on pitänytkin.

Sen sijaan yllätyksenä voi pitää sitä, miten pahasti sivuraiteelle Jantusen elämä lähti jo teinipoikana. Lajitaidollisesti lahjakkaan C-juniorin mieltymys luksuselämään oli jo 15-vuotiaana niin kova, että Jantunen varasti vanhemmiltaan rahaa ja sekkejä päästäkseen viettämään hotelliöitä Lahden keskustassa, siis kotikaupungissaan. "Ennen hotelliin pujottelua on yleensä sepitetty, että Marko menee Pasin luokse yöksi."

Yökyläily, alkoholin kanssa läträäminen ja luvattomat käynnit vanhempien kukkarolla ovat vasta alkua.

Meno kiihtyy vuosi vuodelta. Koulussa kierrokset – ja käyntikerrat sekä arvosanat – puolestaan laskevat. Ysiluokalla selvittämättömiä poissaoloja oli lähes 120 tuntia, eikä keskiarvo ollut edes kuutta. Jantunen väärentää isänsä ja äitinsä nimikirjoituksia poissaolotodistuksiin ja kokeisiin, heivaa kymppiluokan kesken, jättää saamansa työpaikan ennen kuin on töitä aloittanutkaan, pestautuu biljardisalille ja siirtyy karkkien näpistämisestä varastamaan merkkivaatteita tilaustöinä tutuille tai tutun tutuille.

Samaan aikaan kaukalossa kulkee. Virtuoosimainen luistelija nostetaan C1-junioreista suoraan A-nuoriin. Ensimmäinen maajoukkuekutsu tulee U16-ikäluokkaan. Kirjan mukaan laskuhumalainen Jantunen pänttää nuorisomaajoukkueen pelisysteemiä aamukuuden aikaan jäähallilla yhdessä Kiekkoreippaan valmennuspäällikön kanssa.

Samaa sävellajia elämäkerta tarjoaa seuraavat kolmisensataa – ja kolmisenkymmentä vuotta.

Kun huumeet työntyvät lopulta jossakin vaiheessa mukaan kuvaan, kiekko kimpoaa vähitellen lavasta, samoin elämänhallinta.

Toimittaja Marko Lempisen kirjoittama "Läpi helvetin – Marko Jantusen elämäkerta" on ravistelevaa luettavaa. Suurin syyllinen on tietysti jet set -elämäntapaan viehtynyt, päihdehuuruiseen elämään tykästynyt ja viettiensä vietävissä ollut Jantunen itse, mutta kirja piirtää melko surullisen kuvan myös jääkiekko-nimisen lajin pukukoppielämästä, valmentajista, seurapomoista ja pelaajan niin sanotuista ystävistä.

Nyt syvimmän syöksykierteen katkettua tilanne näyttää pitkästä aikaa valoisalta, mutta muuten kirjan viesti on lohduton. Mikä vaan on ok, jos peli kulkee ja tehopisteitä kertyy.

Tietysti jääkiekkoväki voi työntää päänsä pensaaseen ja uskotella itselleen, että moinen ei ole mahdollista "enää nykyaikana". Sillä väitteellä voi tietysti pettää itseään, jos todellinen tahto, kyky ja rohkeus asioihin puuttumiseen on kiekkopiireistä tuttua "kiikaritasoa".

Marko Lempinen: Läpi helvetin – Marko Jantusen tarina. Otava 2016. 320 sivua + tilastot.

Lisää aiheesta