Joni Lehto uutuuskirjassa: ”Ilman Penaa emme olisi voittaneet pronssia”

Rauman Lukon takavuosien puolustajakanuuna Joni ”Magnum 44” Lehto palaa toimittaja Hannu Kauhalan kirjoittamassa ”Mies joka vei leijonat mitaleille – Pentti Matikaisen jääkiekkoelämä” -kirjassa 20 vuoden taakse. Lukko pelasi SM-liigan mitaleista ja joukkuetta valmensi nimenomaan Matikainen, joka oli korvannut burnoutin saaneen Vaclav Sykoran ennen runkosarjan viimeisen neljänneksen alkua.

- Jos Pena olisi tullut aikaisemmin, niin olisimme olleet finaaleissa. Mutta ilman häntä emme olisi voittaneet edes pronssia. Penan myötä ilmapiiri muuttui kokonaan. Harjoitukset tehostuivat ja lyhentyivät, ja hän oli erittäin hyvä ottelutilanteissa, Lehto muistaa.

Lukko voitti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella HIFK:n suoraan 3-0, mutta toisella kierroksella noutaja tuli TPS:n muodossa voitoin 3-1. Pronssiottelussa Lukko kaatoi HPK:n maalein 2-1 Jarkko Varvion iskiessä voittomaalin vain 11 sekuntia ennen loppua.

Pentti Matikaisesta, jota pelaajat kutsuivat Fööniksi, tuli Raumalla uudelleen ammattivalmentaja, mutta ei suinkaan Lukkoon, vaan Frankfurt Lionsiin. Kauhalan kirjan mukaan Lukko ei edes tarjonnut pronssivalmentajalleen jatkosopimusta.

- Sopimuksen tekeminen Frankfurtin kanssa oli helppoa, sillä Lukko ei esittänyt mitään jatkosta. En tiedä, johtuiko se palkastani vai siitä, että he olivat jo pitkällä seuraavan kauden valmentajansa, ruotsalaisen Freddy Lindforsin kanssa. Välit Raumalle pysyivät kuitenkin hyvinä, ja järjestin pari Lukon peliä syksyllä Frankfurtissa, sanoo Matikainen kirjassa.

Matikainen vei mukanaan Frankfurtiin peräti seitsemän suomalaista pelaajaa, joista yksi oli Lukon pronssijoukkueen kapteeni Toni Porkka. Hänestä Matikaisella on pelkkää hyvää sanottavana.

- Tonto oli paras kapteeni, joka minulla on koskaan urallani ollut. Hän oli esimerkillinen jäällä, mutta ennen kaikkea toiminta sen ulkopuolella johti tuohon arvioon.

Raumalle Matikaisen, Suomen ensimmäisenä sekä olympiakisojen (vuonna 1988), Canada Cupin (1991) että MM-kisojen (1992) mitalille valmentaneen miehen päätöksistä sen ajan Lukossa vastannut Rauno Mokka.

- Mokka soitti ja sanoi olevansa seuraavana päivänä Helsingissä. Hän kysyi, käykö neuvottelu. Soitto tuli ihan puun takaa. Ihmettelin vähän aikaa, mutta päätin katsoa, mitä oli tarjolla, Matikainen kertoo.

- Tapaamisemme oli perjantaina. Mokka sanoi, että maanantaina olisi kello 12.00 jo lehdistötilaisuus. Hän oli aivan selvästi tullut tekemään sopimusta, joten löin kovan hintalapun pöytään. Hän oli aikoinaan paljon herjannut, kun valitsin IFK:n enkä Lukkoa, sanoen: ”Kun meillä ei ollut fyrkkaa vaan vain rahaa.” Nyt nuo puheet olivat loppuneet ja päädyimme nopeasti yhteisymmärrykseen, jatkaa Matikainen.

Pentti Matikainen paljastaa Kauhalan kirjassa, että sopimus Lukon kanssa oli ollut itse asiassa hyvinkin lähellä jo keväällä 1986. Tuolloin kosiskelijan roolin sai joukkueenjohtaja Ari Salmesvirta. Matikaisen mukaan euralaisella kellosepällä oli kaikki valtuudet neuvotella.

- Lukko oli tosissaan kiinnostunut ja suostui kaikkeen, mitä esitin. Kun vaikka pyysin kolmen huoneen asuntoa, niin Salmesvirta sanoi heillä olevan viiden huoneen asunto merinäköalalla. Yritin neuvottelun aikana keksiä koko ajan lisää. Mitään ylilyöntejä ei kuitenkaan ollut, vaan pysyin koko ajan vain työehdoissa. Pyykinpesusta nykytyyliin ei sentään sovittu.

Väliin tuli kuitenkin Matikaisen oma seura Oulun Kärpät ja Pertti Huhtela. Tämä sanoi Matikaiselle, ettei kysymys ole mistään Lukko-neuvottelusta. Huhtela oli Matikaisen mukaan saanut eräältä Lukon hallituksen jäseneltä raportin keskustelusta Salmesvirran kanssa.- Lukon esitys oli taloudellisesti parempi, mutta menestys painoi enemmän. Kärpillä oli todellinen mahdollisuus voittaa mestaruus, kun Lukko oli silloin vielä melkein nousijajoukkue. Se pelasi siitä, että joutuisi karsintoihin. Lukon taloudelliset suuruuden ajat olivat vasta koittamassa, sanoo Matikainen.

Pentti Matikainen vyöryttää Hannu Kauhalan kynällä elämäkerrallisessa kirjassa esiin valtavan määrän raumalaisille jääkiekon ystäville tuttuja nimiä. Jari Torkki, Jarmo Myllys, Hannu Järvenpää, Jarkko Varvio ja Timo Saarikoski olivat valmentajan rinnalla viemässä leijonia mitaleille, HIFK:n puheenjohtajana toimineelta Harri Tuohimaalta Matikainen sai puolestaan potkut seuran toimitusjohtajan tehtävästä.

Mielenkiintoinen Raumaan liittyvä episodi oli myös kohtaaminen Seppo Mäkelän kanssa Oulun Raksilassa tammikuun viimeisenä päivänä 1985. Päätuomari ja valmentaja huusivat toisilleen ja sekavassa tilanteessa käskijänsä käsimerkit väärin tulkinnut Kärppien joukkue lähti pukukoppiin. Mäkelälle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin puhaltaa peli poikki.

Liigahallitus määräsi Kärpille sakkoa sen ajan rahassa ison summan, 25 000 markkaa ja Matikainen sai toimitsijakieltoa runkosarjan loppuun asti. Kiellon mitaksi tuli siten seitsemän ottelua. Oulun jupakasta oli vielä seurauksena Lex-Matikainen, jonka mukaan vastaavissa tapauksissa päävalmentaja saisi vuoden toimitsijakiellon, joukkue häviäisi keskeytetyn pelin 0-10 ja seura saisi sakot.

- Olemme jälkeenpäin naureskelleet Sepon kanssa koko jupakalle. Hän oli varsinkin uransa alussa aikamoinen pommi. Koskaan ei tiennyt, mitä tulee. Mutta hän oli loistava tuomari. Oli turvallista hänen peleissään. Linja pysyi aina, kehuu Matikainen.

”Mies joka vei leijonat mitaleille” on harvinaisen hieno ja kattava katsaus suomalaisen jääkiekkoiluun yhden miehen kautta. Se on tarina noususta, uhostakin ja vähällä piti, ettei myös tuhosta. Kuuluu ehdottomasti jokaisen jääkiekosta enemmän oppia haluavan lähdekirjastoon. Jos ei muuten, niin viimeisen osionsa takia. Sen Hannu Kauhala on otsikoinut sanoilla ”Mitä valmentaminen on?”

Matikainen itse toi päävalmentajana leijoniin yhden selkeän muutoksen. Hän ei ollut ihmetekoihin kykenevä Taika-Jim tai Teräsmies, mutta hänellä oli kyky saada pelaajat uskomaan näiden omiin mahdollisuuksiin.

- Isoin muutos tapahtui henkisen kynnyksen ylittämisessä, ja se oli paljon tärkeämpää kuin kaikki saavutukset. Kun aloitin, niin kymmenen prosenttia pelaajistamme uskoi meidän voivan voittaa Neuvostoliiton. Kun lopetin, kaikki olivat varmoja meidän pystyvän voittamaan kenet tahansa missä tahansa. Se kynnys oli siihen asti ollut liian korkea. Nyt saattoi jokainen jääkiekkoileva pikkupoika nähdä päiväunia ainakin mitaleista, tiivistää Matikainen.