Yliopistomestari Borgström ei halua hätäillä urakehityksensä kanssa

Henrik Borgström on yksi yliopistosarja NCAA:n tähtipelaajia. Kuva: University of Denver
Henrik Borgström on yksi yliopistosarja NCAA:n tähtipelaajia. Kuva: University of Denver

Viime kauden päätteeksi Yhdysvaltain yliopistokiekkoilun mestaruutta juhlinut Henrik Borgström lähtee toiseen kauteensa rapakon takana erilaisista lähtökohdista kuin ensimmäiseen.

Mestaruuden lisäksi helsinkiläisellä on plakkarissaan myös valinnat NCHC-divisioonan vuoden tulokkaaksi ja toiseen tähdistökentälliseen sekä valinta läntisen konferenssin tähdistökentälliseen.

Borgströmin mukaan toiselta kaudelta on odotettavissa vielä kovempia tuloksia, kun alla on ehjä kesäharjoittelukausi.

- Kesä meni tosi hyvin. Sain voimaa ja painoa lisää, ja kun pysyi ehjänä, niin se antaa hyvän pohjan kaudelle. Ainoa miinus, että kun tulin takaisin Denveriin, niin iski pusutauti. Mutta pikku hiljaa mennään parempaan päin, Borgström kertoo.

Jokereissa ja HIFK:ssa Suomessa pelannut Borgström treenasi kesän kotimaassa nimekkäässä seurassa.

- Treenasin porukassa, joka oli itselleni ihan oikea valinta. Näki paljon, mitä vähän vanhemmat kundit tekevät. Siitä seuraava kilpailutilanne kehittää kyllä kesälläkin.

- Meitä oli Olli Juolevi, Jesse Puljujärvi, Esa Lindell, Teuvo Teräväinen ja Petteri Lindbohm samassa porukassa.

Edellisen kauden ainoa huonompi hetki oli alle 20-vuotiaiden MM-kisat, jotka päättyivät Suomen osalta karsintasarjaan, eikä Borgström itse kerännyt kisoissa pistettäkään. Nuorisomaajoukkueet on kuitenkin nyt käyty läpi, ja seuraavan kauden tavoitteet ovat muualla.

- Joo, maajoukkuehomma meni kyllä penkin alle, Borgström naurahtaa.

- Tavoitteenani on olla parempi pelaaja kokonaisvaltaisesti kuin viime vuonna, ja saada lisää voimaa, että olen valmiimpi ottamaan seuraavan stepin. Lisäksi mestaruus on totta kai tavoitteena, ja haluan myös henkilökohtaisesti olla sarjan parhaita pelaajia.

Monet yliopistopelaajat jättävät opinnot kesken ennen valmistumista ja hyppäävät ammattilaispuolelle. Borgströmillä ei houkutus kasvanut vielä liian suureksi.

- Kyllä vähän piti sitäkin funtsia, mutta kyllä mulla oli koko ajan terve käsitys omasta kehityksestäni, ja mielestäni en ole vielä valmis NHL-rumbaan. Parempi kehittyä rauhassa ensin.

Viime kaudella Borgström oli Denverin yliopiston ainoa suomalainen. Täksi kaudeksi sinne siirtyi myös hänen vanha joukkuekaverinsa Jaakko Heikkinen. Suomalaisseurasta ei ole kaukana kotoa ainakaan haittaa.

- Hyvä, että tuli toinenkin suomalainen. "Jamo" on fiksu jätkä, ja ollaan pelattu kauan samassa jengissä, niin ei tarvitse paljon neuvoa pelillisissä asioissa. Koulunkäyntiin liittyviä neuvoja olen enimmäseen antanut. Tosi hyvä saada tänne frendi himasta!

Coloradon osavaltion pääkaupunki Denver on varmasti nimenä monelle tuttu, mutta itse kaupunki ei niinkään. Millainen paikka se on asua?

- Aikalailla erilainen mesta tämä on kuin Helsinki. Jengi ei oikein hiffaa, kuinka siisti mesta tämä oikeasti on. Yli 300 aurinkoista päivää vuodessa, vähän niin kuin jenkkien Vaasa, Borgström naurahtaa.

- Tietenkin myös vuoret, jotka ympäröivät koko kaupunkia, ovat mukava lisä maisemaan. Olen tykännyt tosi paljon Denveristä.