YLE: Mikkelin kaupunginjohtajalta tuomio Jukureille, rasismille ja sopimattomalle kielenkäytölle

Myös Mikkelin kaupunki joutui kohun keskelle, kun Jukureiden alatyylisestä ja rasistisesta kielenkäytöstä noussut jupakka paisui valtakunnalliseksi. Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen tuomitsee tapauksen jyrkästi.

– Siinä tölvitään paitsi seksistisesti myös rasistisesti. Mikkelin kaupunki tuomitsee kaikenlaisen rasismin ja sopimattoman kielenkäytön, kaupunginjohtaja Halonen sanoi Ylelle.

Kaupunginjohtaja oli sanut monia yhteydenottoja, joissa vaadittiin kaupungilta toimenpiteitä. Jukurit lähetti facebookissa keskiviikkona suoraa live-kuvaa Kouvolassa pelaamansa ottelun pukukoppihulinasta. Vahvasti alatyylinen ja rasistinen kommentti nousi kuuluvasti esille.

– Pelaajien pitää ymmärtää, että he ovat julkisuuden henkilöitä. Heillä on suuri vastuu nuorison esikuvina 24/7. Pelaajien pitää ymmärtää, että asema velvoittaa heidät käyttäytymään, Halonen korosti.

Mikkelin kaupunki on yksi Jukureiden suurimmista yhteistyökumppaneista. Sopimuksen arvo on kuluvalle kaudelle 50000 euroa.

– Joukkue teki toisen virheen siinä, että antoi ikään kuin ymmärtää, että he julkisesti tuomitsevat tällaisen, mutta yksityisesti voivat puhua mitä sattuu.

Ylen haastatteleman kaupunginjohtaja Halosen mukaan kaupunki tyytyy tässä vaiheessa huomautukseen. Yhteistyösopimukseen ei tässä vaiheessa puututa.

– Uskon ja luotan, että Jukurit on niin vahva organisaatio, että siellä osataan paikata virhe.

SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi kertoi aiemmin perjantaina Kiekkoareenan haastattelussa, ettei Liiga aio tehdä kohutusta kielenkäytöstä julkista kannanottoa.

 Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva harmitteli Ylen haastattelussa tapausta. 

– Se oli huono vitsi, jolle ei ole mitään paikkaa. Tuollaiselle ei ole paikkaa.

Dufvan mukaan tapausta on käsitelty joukkueen sisällä.

– Se oli sisäpiirin juttu. Samanlainen lipsahdus on nähty kerran aikoinaan tv-lähetyksessä. Se oli niin typerä lausahdus, tyylirikko. Tämä on vakavampi asia kuin ymmärrettiin. Emme voi päästellä suustamme mitä sattuu. Me vastaamme omista teoistamme ja jutuistamme. Jokainen on vastuussa lisäksi itsestään. Emme voi edustaa tällaisia arvoja, Dufva pohti.

Jukurit pahoitteli kielenkäyttöä heti ottelupäivänä keskiviikona. Päivää myöhemmin seura tiedotti jatkavansa live-lähetysten tekemistä pukokopista myös tulevaisuudessa.
 

Myös Jukureiden tuore toimitusjohtaja Tuomas Muotka vakuutti, että asia käsitellään organisaation sisällä sen vaatimalla vakavuudella.

– Jukurit tietenkin irtisanoutuu tällaisesta rasismista. Asiaa käsitellään sisäisesti. Se on meidän sisäinen asia, mitä me tehdään, Muotka sanoo.

Muotkan mielestä tapaus jättää roson mikkeliläisjoukkueen maineeseen.

– Toivotaan, että ne hyvät asiat, joita olemme tehneet, pysyvät mielessä. Olemme kampanjoineet rasismia ja rintasyöpää vastaan sekä keskussairaalan puolesta. Toivottavasti tämä ei vie kokonaan pohjaa.

Lisää aiheesta