Virolaislupaukselle Suomen passi - tavoitteena leijonapaita ja NHL

Virolaismaalivahti Conrad Mölder saapui Suomeen keväällä 2013 vain 13-vuotiaana kehittyäkseen paremmaksi jääkiekkoilijaksi.

Suomenlahden takana jääkiekko on hyvin pieni laji täkäläiseen tasoon verrattuna, joten lahjakkaimpien pelaajien siirtyminen suomalaiskaukaloihin ei ole harvinaista.

Mölder pelasi kaksi ensimmäistä kautta HIFK:n junioreissa, josta päätyi Kiekko-Vantaan kautta Lahteen Pelicansin paitaan.

- Suomi on tunnettu hyvästä juniorityöstään, joten halusin lähteä kokeilemaan. Alkuun oli raskasta, ja koti-ikävä vaivasi. Mutta pian opin kielen, eikä päätös ole kertaakaan kaduttanut, Mölder sanoo virolaiselle Postimees-lehdelle.

Täksi kaudeksi tänään 18 vuotta täyttävä Mölder siirtyi vielä kauemmaksi kotoa: Pekingiin kiinalaisen KHL-joukkue Kunlunin farmiseura KRS Junioriin, jota valmentaa Aleksandr Barkov.

Tähtäimessä leijonapaita ja NHL

Mölder sai maanantaina Suomen kansalaisuuden, ja on jatkossa käytettävissä myös Suomen maajoukkueissa.

- Minulle kerrottiin, että olen listalla, josta nuorten maajoukkueen pelaajat valitaan. Tähän asti se ei ole ollut mahdollista, koska minulla ei ole ollut kansalaisuutta, Mölder jatkaa Postimeesin haastattelussa.

Mölderiä pyydettiin viime vuosien aikana useaan otteeseen edustamaan Viron maajoukkuetta, mutta nuoren maalivahdin tavoitteena on koko ajan ollut pelata korkeammalla tasolla Suomen paidassa.

- Toivottavasti pääsen Suomen joukkueeseen ensi vuoden U20-kisoihin. Uskon, että olisin voinut päästä jo viime kevään U18-kisoihin, mutta silloin minulla ei vielä ollut kansalaisuutta.

Leijonapaidan lisäksi Tallinnassa syntyneellä maalivahdilla on tavoite luonnollisesti myös NHL:ssä. Hän on ensimmäistä kertaa valittavissa ensi kesän varaustilaisuudessa.

- Minulla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi heti ensimmäisellä tai toisella kierroksella, uskon olevani sillä tasolla, Mölder sanoo.

Edellinen Virosta ponnistanut NHL-varaus, TPS:stäkin tuttu Toivo Suursoo, varattiin vuonna 1994. Mölderistä voi hyvinkin tulla seuraava.

Lähde: Postimees-lehden artikkeli