Viisi miestä katosi SaiPa-rivistöstä

Jyväskylän Hippoksella aistitaan jo siirtoajan jälkeistä aikaa, vaikka seuroilla on mahdollisuus kaupata pelaajiaan vielä tiistain kierroksen jälkeen.

Hippoksella SaiPan kolmosketjun muodostavalla kolmikolla on koossa tältä kaudelta vaatimattomat 13 tehopistettä.

Vierasjoukkue SaiPalta katosi keskiviikkoisen kotipelin kokoonpanosta viisi nimeä, kun Sveitsiin kaupattujen Matti Järvisen ja Jussi Markkasen lisäksi poissa ovat Lukko-ottelussa loukkaantuneet puolustaja Per Savilahti-Nagander sekä laitahyökkääjät Mikael Kuronen ja Saku Salminen.

Bussiin hyppäsi varavahdiksi Ville Ruokonen, mutta neljän kokoonpanosta kadonneen kenttäpelaajan tilalle otettiin vain ylimääräisenä hyökkääjänä oleva Joona Jääskeläinen.

Hippoksella SaiPan kolmosketjun muodostavalla kolmikolla on koossa tältä kaudelta vaatimattomat 13 tehopistettä: Valtteri Virkkunen (3+1), Antton Mönkäre (0+2) ja Ville Vainikainen (4+3). Jääskeläisen saldo on 1+2.

SaiPalla on sairaslistalla yhdeksän pelaajaa.

Kun mukaan lasketaan jo joukkueesta poistuneet, puuttuu lappeenrantalaisryhmästä Jyväskylässä tämän kauden osalta ykkösmaalivahdin lisäksi 38 maalin tekijät. Jumbojoukkue SaiPa on tehnyt 48 ottelussaan 104 maalia.

SaiPan kokoonpano Hippoksella:

Ketjut:

Elmeri Kaksonen – Ville Koho – Curtis Hamilton

Kim Strömberg – Tero Koskiranta – Brock Trotter

Valtteri Virkkunen – Antton Mönkäre – Ville Vainikainen

10. hyökkääjä: Joona Jääskeläinen

Pakkiparit:

Simon Backman – William Mäkinen

Santeri Koponen – Markus Kojo

Jere Sneck – Lasse Lappalainen

Maalivahdit:

Frans Tuohimaa (Ville Ruokonen)