Vesalaisen lähtö Mikkeliin aikaistui

Joni Vesalainen pakkaa tavaransa Raumalta jo tällä viikolla, sillä hänen siirtonsa Mikkelin Jukurien myyntipäälliköksi tapahtuu jo vuodenvaihteessa.

Vesalaisen ensimmäinen työpäivä Mikkelissä on 5. tammikuuta.

Lähdön aikaistumisen taustalla on Jukurien tarve. Nyt Vesalaiselle jää yhdeksän kuukautta aikaa rakentaa seuraa haluamaansa suuntaan. Jos hän olisi päässyt töihin käsiksi vasta kauden jälkeen, aikaa olisi ollut liian vähän.

Lukolle Vesalainen jätti yhden vaatimuksen. Hän haluaa tältä kaudelta mitalin.

- Kyllä mä täällä tulen vielä pyörimään. Kultamitalin tulen hakemaan. Ja silloin tulen käymään, kun Risto Dufvan nimikkokatu avataan, Vesalainen heitti.

Tiistaiaamuna hän sai vielä kovan kunnianosoituksen. Hänelle myönnettiin ainaisjäsenyys Rauman toriparlamenttiin.