Verinen viikko

HIFK:n Micke-Max Åsten ja SaiPan Mikael Kuronen tappelivat itsenäsä suihkuun tiistaina. Kuva: Roni Rekomaa

”Eihän tässä hätää ole, onneks saatiin kuitenkin ne turvakaukalot.”

Kaverilta tuli aamulla yhdeksän sanan sähköposti. En jaksanut takertua lillukanvarsiin ja kirjoittaa takaisin, että ”itse asiassa se ei ole turvakaukalo, vaan joustokaukalo”.

Viesti kävi muutenkin selväksi.

Mikään moderni kaukalorakenne ei pelasta tai auta, jos koston kierre on vallalla, tyhmyys ylin taktinen ohjenuora tai pelaajien keskinäinen kunnioitus nollissa.

Keskiviikkona tahkottiin kolme liigaottelua. Ottelutulokset jäivät kauniisti sanottuna paitsioon – siis sivuseikaksi. Ässien Josh Grattonin 16 tikillä paikattu silmäkulma, Sportin Ville Rajalan kasvoille valuvat verinorot ja punaisen lammikon jäälle valuttanut Pelicansin Janne Ritamäki nousivat ottelujen kasvoiksi, kirjaimellisesti.

Grattonin ”tough day at the office” johtui TPS-vahti Teemu Lassilan viikateiskusta. Tai ”näpäytyksestä” niin kuin molari itse totesi. Sportin Rajala lähti kostamaan aiempaa kostoa JYPin 112-kiloiselle Nolan Yonkmanille, joka on kärsinyt AHL-tappelijan urallaan 1 174 jäähyminuuttia. ”Vasta myöhemmin tajusin sen olleen joku Yonkman. Ilmeisesti ihan asiallinen kaveri nyrkkihommissa”, turpiinsa saanut Rajala naureskeli pelin jälkeen tikkejä silmäkulmassa.

"On aivan yhdentekevää, millaisia suojavarusteita valmistajat kehittävät, jos pelaajat eivät itse arvosta rakasta lajiaan tai toisiaan sen vertaa, että miettisivät tekojensa seurauksia ennen typeryyksiään."

Pelicansin Ritamäki puolestaan kävi kopissa tikattavana ja hukkasi ”jokusen hampaan” törmättyään KooKoon Tuomas Huhtasen kanssa ottelussa. Sen ottelun ennakkoon mielenkiintoisin aspekti oli lahtelaisten Vili Sopasen paluu kaukaloon yli 11 kuukauden tauon jälkeen. Poissaolon syynä oli ylävartalovamma eli aivotärähdyksen jälkioireet. Ylikova tärsky tuli viime vuoden joulukuussa törmäyksessä oman joukkuekaverin kanssa.

Turvakaukaloista kohistiin vuosi-pari sitten jatkuvasti. Itsekin olen istunut tiedotustilaisuudessa, jossa hiekkasäkin avulla havainnollistettiin, millaisiin tieteellisiin tutkimuksiin kalliimpi ja monimutkaisempi tekninen ratkaisu perustuu. Ja yhtä lailla olen lueskellut aivovammoista ja yrittänyt perehtyä kypärävalmistajien innovatiivisiin ratkaisuihin.

On aivan yhdentekevää, millaisia suojavarusteita valmistajat kehittävät, jos pelaajat eivät itse arvosta rakasta lajiaan tai toisiaan sen vertaa, että miettisivät tekojensa seurauksia ennen typeryyksiään. Neljäkään erotuomaria ei estä päähän kohdistuvia iskuja, kuolleesta kulmasta tulleita törkytaklauksia tai auta sitä, että taklattava on ”hereillä”, niin kuin wanhan liiton miehet ja kovan pelin ystävät korostavat.

Katselin viime perjantaina 7 299 muun ihmisen kanssa Hakametsän lehtereiltä, kuinka Antti Tyrväinen ”osoitti fyysisyyttä”. Ensin täryjyrä tinttasi paljaspäistä ja jäässä maannutta Aleksander Bonsaksenia nyrkillä.

Tapparan norjalaispakki sai tilanteesta kakkosen, aloitteellisempi osapuoli Tyrväinen 2+2 minuuttia. Romuluinen Ilves-laituri pääsi jäähypenkiltä ajassa 9.39 ja ehti käväistä muutamien spurttien verran kaukalossa ennen kuin tärähti taas, tällä kertaa Kristian Kuuselan päähän. Kuusela yritti nousta, mutta jalat eivät kantaneet. Näky ei ollut kaunis.

Niin kuin hyvin tiedetään, tuo törkeys tapahtui avojäällä ja kohdistui kiekottomaan pelaajaan. Mutta samapa tuo. Yksikään joustoelementti, laidan alumiinirunko, madaltunut reunus tai karkaistua lasia kevyempi akryylimuovi ei auta mitään, jos pelaajat eivät kunnioita toisiaan.

Tuomioita odotettaessa ei tullut sellaista tunnetta, että nyt on paikallispelissä tunnetta, vaan että tuohan on tyhmyyttä. Tyrväinen ehti olla tuossa pelissä kentällä 2.32, ja saada siinä ajassa rangaistuksia 29 minuuttia – ja jälkikäteen vielä 9 ottelua.

Eihän siinä voinut kuin päätään pudistella, kun vielä Tapparan Markus Kankaanperä ajeli päätöserässä Joonas Vihkon selästä päin joustokaukalon pleksiä ja otti 2+10 minuuttia ”pään tai niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta”.

Ainoa tyytyväisyyden läikähdys syntyi siitä, että vieressä istunut nelivuotias hääräsi omiaan ja piirteli tikku-ukkoja pop corn –astiasta repimälleni pahville, eikä katsellut kentälle ja kysellyt tapahtumista niin kuin yleensä.

"Enää pitäisi keksiä, miten tästä koston kierteestä päästään ulos. Vastaus on kristallinkirkas. Ei ainakaan kostamalla."

Naputtelin älyttömyyksistä älypuhelimen näytölle – mutta jätin näkemyksen talteen myöhempää käyttöä varten siltä varata, jos näitä hölmöyksiä tulee lähiviikkoina lisää.

Ja tulihan niitä. Siksi piti tänään tarkistaa, mitä silloin oli mielessä.

”Ihan sama, kumpi tämän ’derbyn’ voittaa. Oksettaa, kuinka kummastakin leiristä löytyy niitä ääliöitä, joille vastustajan kunnioittaminen on vain sanahelinää.”

Ja niinhän se on. Enää pitäisi keksiä, miten tästä koston kierteestä päästään ulos. Vastaus on kristallinkirkas. Ei ainakaan kostamalla.

Jääkiekon kaltaisessa kovavauhtisessa kontaktipelissä sattuu ja tapahtuu, sille ei voi mitään. Mutta maailmassa on muitakin aggressiivisia pelejä ja kovia kontaktilajeja, joissa aivotoiminta kitkee valtaosan älyttömyyksistä.

Jos pelaajat eivät itse pysty pitämään peliä puhtain keinoin rehtinä, reiluna ja kovana, ainoa keino on koventaa rangaistuksia. Raha on tässäkin asiassa pätevä konsultti. Viisinumeroinen palkanmenetys hillitsee kummasti törkeyksiä.