Venäläissivusto: Lev Praha jäämässä pois KHL:stä

Viime kaudella KHL-jääkiekkoliigassa hopealle yltänyt Lev Praha saattaa joutua vetäytymään liigasta talousvaikeuksien vuoksi, kertoo venäläinen uutissivusto R-Sport.

KHL:n ja Levin edustajat eivät kommentoineet uutista. Levin palkkakustannukset olivat viime kaudella KHL:n mukaan noin 22 miljoonaa euroa. Myös useilla KHL:n venäläisseuroilla on tiettävästi talousvaikeuksia, mutta sarjasta vetäytymisiä ei ole toistaiseksi tiedossa.

Leviä luotsasi viime kaudella Kari Jalonen, ja hänen korvaajakseen on ollut tulossa Tapparan jättänyt Jukka Rautakorpi, R-Sport kertoo.

Levin ensi kauden sopimuspelaajiin kuuluvat Atte Engren ja Mikko Mäenpää. Viime kaudella joukkueessa pelasivat myös ex-lukot Petri Vehanen ja Justin Azevedo.