Venäläislähde: Jussi Tapolasta Kunlunin päävalmentaja

Jussi Tapola on ollut töissä Tapparan organisaatiossa vuodesta 2012. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Jussi Tapola on ollut töissä Tapparan organisaatiossa vuodesta 2012. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Venäläinen uutistoimisto RIA Novosti kertoo lähteisiinsä vedoten Jussi Tapolan siirtyvän tulevaksi kaudeksi kiinalaisen KHL-seura Kunlun Red Starin päävalmentajaksi.

Uutistoimiston mukaan Tapolan pestiä ei kuitenkaan voida julkaista ennen Pyeongchangin kisojen päättymistä lakiteknisistä syistä.

Tapparan kolme kertaa peräkkäin Liigan finaaleihin vuosina 2014-2017 valmentanut Tapola on tällä kaudella toiminut Tapparan urheilu- ja kehitysjohtajana sekä Leijonien apuvalmentajana.

Tapola ei ole aiemmin urallaan valmentanut ulkomailla.

Kunlun tiedotti tammikuun lopussa, ettei joulukuun alusta seuraa valmentanut entinen NHL-pelaaja Bobby Carpenter jatka seurassa tämän kauden jälkeen.

Lähde: R-Sportin uutinen

Muokattu 11.24: Korjattu Tapolan finaalipaikkojen määrä oikeaksi.