Vehanen odottelee kutuhaukea

Petri Vehanen ei viitsinut harmitella, vaikka nollapeli karkasikin kolmannessa erässä käsistä. Ei, vaikka yhtään nollapeliä ei tilillä tältä kaudelta olekaan.

- Hyvää kannattaa odottaa, Vehanen hymähti.

Kaksi ensimmäistä erää hän piti Lukkoa pystyssä torjunnoillaan Kärppien rumputulessa. Kiekot pysähtyivät milloin mihinkin, mutta joka tapauksessa pysähtyivät.

Päätöserässä asetelma muuttui. Vehaselle kirjattiin vain yksi torjunta, ja verkkoon painui kaksi kiekkoa.

- Pari pomppumaalia, Vehanen kuittasi.

- Kahdessa ensimmäisessä erässä oli aika paljon torjuntoja, mutta kolmannessa erässä ei enää ollutkaan. Aika erikoisia maaleja, sillä meidän ensimmäinen maalimme ja heidän molemmat maalinsa olivat melkoisia pomppuja.

Pelin jälkeen Lukon entinen joukkueenjohtaja Pekka Wallenius yritti houkutella Vehasta kalaan. Wallenius vihjaili, että vielä olisi hyviä virvelöintikelejä.

Vehanen pudisteli päätään. Joulukuun alkupuolen leppoisa aika on takana, ja Lukolla alkaa nyt tiivis pelirumba.

- Kutuhaukea pitää melkein odottaa, maalivahti naurahti.