Vehanen jatkaa uraansa Berliinissä

Raumalaismaalivahti Petri Vehanen on tehnyt Eisbären Berlinin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, saksalaisseura kertoo kotisivuillaan.

Vehanen on ollut tyytyväinen seuraan ja perheensä oloihin Saksassa. Urheilullisesti viime kausi päättyi pettymykseen. Suurseura Eisbären putosi Nürnbergille jo DEL-liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Vehasen tilastoiksi muodostuivat ensimmäisellä Saksan kaudella 41 runkosarjapeliä torjuntaprosentilla 92.0 ja kolme pudotuspeliä torjuntaprosentilla 90.0.

- Petri osoitti viime kaudella, että hän on yksi parhaista maalivahdeista tässä liigassa. Hän on ehdottomasti todellinen ammattilainen, Eisbärenin urheilujohtaja Stefan Ustorf suitsutti seuran nettisivuilla.

37-vuotias Vehasen uran parhaita saavutuksia ovat pelaaminen kahdesti (2010 ja 2014) KHL-finaalissa. Mestaruuden hän voitti Ak Bars Kazanissa 2010. Lisäksi Lukon kasvatti on ollut voittamassa maajoukkuepaidassa MM-kultaa 2011 ja MM-pronssia 2008.