Vahalahti varmisti pisteet Lukolle

Lukon maalinteko oli paikkoihin verrattuna melko nihkeää, mutta siitä huolimatta Lukko kairasi Ässistä väkisin voiton lukemin 3-0. Vajaamiehisenä pelannut Ässät oli lopulta kohtuullisen aseeton Lukon vahvaa luistelua ja puolustuspelaamista vastaan. Voitolla Lukko varmisti paikan kuuden joukossa. Enää on epäselvää saako Lukko kotiedun pudotuspeleihin.

- Kaksi tappiota alla ja sarjataulukkopaineet niskassa. Se näkyy hermostuneisuutena, mikä on tosin ymmärrettävääkin. 1-0 maali ohjasi peliä kuitenkin oikeaan suuntaan ja meillä oli maltti odottaa omaa hetkeä, tiivisti Risto Dufva.

Peli alkoi Lukon kannalta todella räväkästi, sillä peli ehti vanheta ainoastaan vaivaiset 19 sekuntia, kun Ville Vahalahti kiskaisi illan ensimmäisensä verkkoon. Nopean avausmaalin jälkeen tilanne hieman rauhoittui, vaikka Lukko pelin kulkua vielä hallitsikin.

- Pahin mahdollinen startti matsiin. Ollaan pelattu hyvällä moraalilla pari viikkoa tilanteen huomioon ottaen ja olen kohtuullisen tyytyväinen pelaajiin, sanoi Ässien valmennusryhmän Jere Härkälä.

Peli eteni pitkään 1-0 tilanteessa, kunnes viimein toisen erän loppupuoliskolla Vahalahti pääsi tirvaisemaan Rasmus Rinteen juomapullon ilmojen tielle komean ylivoimakuvion päätteeksi. Käytännössä peli ratkesi tähän osumaan, sillä Lukko painoi päälle, eikä Ässillä tahtonut jalka riittää loppuun asti. Janne Keränen iski loppulukemat tyhjään maaliin Vahalahden syötöstä, joten voisi sanoa Vahalahden illan olleen todella onnistunut.

Lukko pelaa runkosarjan viimeiset ottelunsa ensi viikolla. Tiistaina Raumalle saapuu lähes käsittämättömässä vireessä oleva HPK ja päätöskierroksella torstaina Lukko matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi.

Lukolle riittää kaksi pistettä kotiedun varmistamiseen. Helppoa siitäkään ei tule, sillä HPK on ollut todella kuuma joukkue ja Ilveksellä on puolestaan kova hinku lisäpisteisiin pystyäkseen vielä jatkamaan kautta runkosarjan jälkeen.

Illan nousija

Ville Vahalahti teki komeat pisteet 2+1 ja nousi jälleen pistepörssin kärkipaikalle Ilveksen Michael Keräsen kanssa. Vahalahdella on enemmän maaleja, joten periaatteessa hän myös johtaa pistepörssiä.

Illan palkittu

Ryan Zapolski pokkasi itselleen komean pronssipystin saatuaan kunnian olla liigan helmikuun paras pelaaja.

- Zapolski on ollut suorastaan erinomainen hankinta. Tuntuu, että hän pelaa koko ajan paremmin ja paremmin. Alussa tehtiin päätös odottaa rauhassa ja hyväksyttiin se, että Ryan ei ole pelannut ennen Euroopassa, kehui Dufva vuolaasti luottovahtiaan.

Lukon tähdet

*** Vahalahti

** Zapolski

* Koski

Maalit

1-0 Vahalahti

2-0 Vahalahti YV (Gagnon, Mikkola)

3-0 Keränen (Vahalahti)