Vahalahti tulee Lukkoon

Rauman Lukko on tehnyt sopimuksen laitahyökkääjä Ville Vahalahden, 35, kanssa. Vahalahti seuraa puolustaja Petteri Nummelinia Lukon sinikeltaiseen paitaan vuoden sopimuksella.

- Tuli vain sellainen olo, että haluan kokea urallani jotain uutta. Lukko on kokoamassa joukkuetta, jonka kanssa on mahdollista vielä mennä pitkälle, perustelee Vahalahti siirtonsa syitä.

Lukon päävalmentaja Risto Dufva luonnehtii Ville Vahalahtea äärettömän tärkeäksi palaseksi tulevan liigakauden kokonaisuudessa.

- Hän on näyttänyt, että pystyy pelaamaan SM-liigassa johtavaa roolia johtavassa kentässä, Dufva tiivistää.

Vahalahti on pelannut urallaan kaikkiaan 706 SM-liigan runkosarjan ottelua, joissa hän on tehnyt tehot 196+274. Pudotuspeleissä vastaavat lukemat ovat 84/18+24. SM-liigan lisäksi hän on pelannut myös Ruotsin Elitserieniä Linköpingin riveissä.

Lukon hankintalistalla tulevaan liigakauteen on vielä kaksi hyökkääjää, joita etsitään lähtökohtaisesti ulkomailta.