Vahalahti pamautti pronssit Lukolle!

Peliä pelattu reilu 55 minuuttia ja tilanne on kutkuttavasti tasan 2-2. Sitten astuu esiin suurella Lukkosydämellä pelaava Otto Honkaheimo, joka antaa vapauttavan syötön maalin eteen Ville Vahalahdelle. Eikä pistepörssin voittaja erehdy tuollaisista paikoista. Kiekko verkkoon ja pronssit Lukolle. Hieno päätös kaudelle launtain pettymyksen jälkeen.

- En edes kunnolla nähnyt mistä syöttö lähti. Laitoin vain lavan maalia kohti ja sinnehän se meni. Helpottava tunne, kun ei tarvinnut jatkoaikaa pelata. Tässä on 25:een päivään vedetty sellainen setti, että alta pois. Henkisesti ja fyysisesti aivan loppu, mutta hyvät fiilikset on, kertoi ottelun ratkaissut Ville Vahalahti.

Ottelun alku oli vaikea Lukolle. SaiPa rokotti jo minuutin pelin jälkeen, eikä Lukon peli tahtonut lähteä millään käyntiin. SaiPalla oli paikat ratkaista ottelu jo avauserässä, mutta hyvän pelin maalilla pelannut Ryan Zapolski piti pelin tasaisena. Toinen erä oli sitten jo huomattavasti parempi ja sinikeltaiset saivat maalihanat auki.

- Oli äärimmäisen vaikeaa saada joukkue nostettua siitä lauantain pettymyksestä. Mitään kollektiivista juttua ei joukkueella ollut, vaan jokaisen pelaajan tuli henkilökohtaisesti laittaa itsensä likoon ja miettiä luisteleeko tai meneekö ahtaisiin rakoihin. Tärkeintä tässä oli kuitenkin käsittää, miltä tämä tuntuu kahden tunnin päästä, tiivisti hyvin joukkueensa tsempannut Risto Dufva.

Pelin jälkeen pukukoppiin kävellessä Filip Riska esitti suorastaan eläimellisen huudon ja näytti, että mitali maistuu todella hyvältä.

- Me ansaittiin tämä. Niin paljon hienoja jätkiä, joista osa lähtee tämän kauden jälkeen muualle. Tämä porukka tulee aina olemaan yhtä, vaikka sitten pelattaisiinkin eri paikoissa jatkossa. Ollaan taisteltu leijonan lailla joka sentistä ja nyt on hieman haikeakin fiilis, kun porukka hajoaa. Iso kiitos vaimolle kun on jaksanut niin hienosti tämän raskaan ajan, vaikka kolmannen lapsemme laskettu aika on jo parin viikon päästä. Olen ollut itse kiinni jääkiekossa 24/7 ja vaimo ja lapset ovat leikkineet yh-perhettä. Koko ajan on ollut kuitenkin vaimo tukena, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, tunnelmoi onnellinen Riska.

Menneen kauden aikana on ollut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta vaikka lauantain jälkeen olikin erittäin suurta pettymystä ilmassa, niin kuitenkin päällimmäiseksi jäi positiivinen fiilis. Ei pronssiakaan joka kausi voita. Kun katsoo vielä jatkosopimuksen tehneiden listaa, niin ensi kauteen voi lähteä hyvillä mielin.

Nyt Rauma saa nauttia pronssista. Satakunta on sinikeltainen!

Maalit

0-1 Koho (Spang, Savilahti-Nagander)

1-1 Ahtola (Mikkola, Gagnon)

2-1 Gagnon (Nurmi, Vahalahti)

2-2 Giliati (Riikola, Rissanen)

3-2 Vahalahti (Honkaheimo, Gagnon)