Vahalahti haluaa kokea Pitsiturnauksen voiton uudelleen

Lukko iski Kärppiä vastaan Pitsiturnauksen välierässä komeita maaleja. Kolmen ensimmäisen maalin yhdistävä tekijä oli nappipassi, josta vuorollaan Janne Keränen, Toni Koivisto ja Ville Vahalahti pääsivät nautiskelemaan napakan onetimer-kudin.

Vahalahti kiitteli oman osumansa isää Aki Uusikartanoa, joka passasi myös Janne Keräselle tyhjän maalin eteen.

-No joo, mulla oli siinä jo ensin tyhjä maali Petun (Nummelin) passista. Pakko se oli sitten jo Akin syötöstä paikata.

- Olemme pelanneet Akin kanssa joskus junioreissa samassa joukkueessa ja hiukan aikaa Tepsin edustuksessakin kahden viime kauden aikana. Älykäs pelaaja, joka tekee paljon oikeita ratkaisuja joukkueen eteen, Vahalahti suitsutti.

Päävalmentaja Risto Dufva muistutti ennen turnausta, ettei pitsipelien perusteella kannatta vielä alkaa rakentaa ketjukoostumuksia ja tutkapareja. Voisiko Vahalahti ja Uusikartano kuitenkin olla sellainen?

- No ei ehkä tosiaan kannata vielä lähteä niin pitkälle miettimään, vaikka ihan mielellään tuossa Akin kanssa pelaankin, Vahalahti totesi.

Lukko kaatoi Kärpät 4-2 ja pelaa kahdeksalta finaalissa Ässiä vastaan.

TPS:stä Lukkoon täksi kaudeksi siirtynyt Vahalahti muisteli, että on kertaalleen päässyt maistelemaan turnauksen voittotunnelmia TPS:ssa Kai Suikkasen alaisuudessa.

- Kyllähän sen kokemista lähdetään tietenkin tavoittelemaan uudelleen. Hieno pelata, kun halli on täynnä ja tunnelma hyvä.