Väärät eväät

Jääkiekkokielessä käytetään usein ilmaisua "eväät loppu", kun joukkue on vaikeuksissa eikä keksi enää keinoa miten voittaa otteiluita. Ihan liian harvoin on puhetta vääristä eväistä.

Kun on seuraillut vuosikausia liigakiekkoilijoid ruokailutottumuksia, on pakko todeta, että yleinen taso on surkea. Kiekkoilijoiden lautasilla on liikaa bearnaise-kastiketta ja liian vähän parsakaalia. Siellä on liikaa ranskalaisia ja liian vähän luomuriisiä.

Jääkiekkoseurojen pelillinen panostus omiin kultaharkkoihinsa on parantunut vuosien varrella. Valmennustiimit ovat kasvaneet rajusti: on fysiikkakoutsia, on pakkien peluuttajaa, on tilastoanalyytikkoa, on melkein left-wing-lock -karvaukseenkin erikoistunut valmentaja.

Oman kokemuksen mukaan ruoka-asiat ovat retuperällä suurimmissa osassa seuroista. On täysin vastuutonta käyttää lajista termiä huippu-urheilu, jos ravintoasioita ei ole hiottu kuntoon.

Janne Lahti laittaa ruokaa.​
Janne Lahti laittaa ruokaa.​

Lukko on viime aikoina alkanut käyttää ravintoneuvojan palveluksia, mutta Raumallakin on petrattavaa. Kyllä, Lukko on sarjakärjessä, mutta ”lite bättre” sanoisi Kulta-Currekin.

Monet seurat ottavat ravintoasiat huomioon pintapuolisesti, kuin sivuanekdoottina kaiken ylivoimapelin jauhamisen seassa.

Pertti Peruspelaaja nukkuu ohi ravintoluennon, muistaa opit ehkä päivän ja palaa sen jälkeen vanhaan mäskiruokavalioonsa. Jos joukkueet pyörittävät miljoonabudjetteja, heillä pitäisi olla varaa palkata vaikka kokopäivätoiminen ravintoasiantuntija.

Eikä sekään riitä, että pelaajalle annetaan kerran kaudessa oma ruokasuunnitelma. Toteutumista pitää seurata jatkuvasti. Ruokailun sisältöä ja rytmiä pitää muovata tarpeiden mukaan.

Ruuasta puhutaan tätä nykyä paljon mediassa ja kahvipöydissä. Ihmiset palkkaavat omia ravintoneuvojia ja etsivät tietoa netistä.

Ammattiurheilijalla pitäisi ruoka olla kaiken keskiössä, mutta he luottavat liikaa hyvän treenin voimaan. Hyvästäkään harjoituksesta ei ole hyötyä, jos se päättyy Mäkkärin tiskille.

 

Usein kuulee puhetta kovasta pelirytmistä Liigassa. Miksei pelaajia sitten valmisteta peleihin parhaalla mahdollisella ravinnolla? Puhdas prosessoimaton ja riittävän ravitseva ruoka on paras palauttaja.

Pelkästään juomistottumuksia muuttamalla saa jo hyvän muutoksen aikaan. Liigakiekkoilija ei tarvitse kauden aikana suullistakaan kokista tai edes urheilujuomaa. Himalajan suolalla maustettu vesi riittää aivan hyvin, jos ruokavalio on muuten kunnossa.

Monet pelaajat ovat havantuneet muuttamaan ruokavaliotaan vasta ulkomailla pelatessa. Lukosta esimerkiksi Ville Nieminen ja Janne Lahti kuuluvat tähän myöhäisherännäisten kaartiin.

Kiekkoilijoiden joukossa on toki huippuluokan poikkeuksia. Magnitogorskin Oskar Osala on yhden miehen tutkimuslaboratorio, jonka säntillisestä syömisestä voisivat monen muunkin lajin urheilijat ottaa oppia.

Kuten Osalakin on sanonut, seuroilta olisi tyhmää jättää hyvän ravinnon tuoma kilpailuetu käyttämättä. Hänen mielestään ravintoon satsaaminen voisi olla suomalaisten valttikovassa kansainvälisessä kisassa.

Pudotuspelien aikaan puhutaan usein, että se joukkue voittaa, jonka energia riittää pisimmälle. Ne joukkueet, jotka tajuavat oikeasti ravinnon merkityksen, pärjäävät tulevaisuudessa.