Uutisia reaaliajassa

 

 

Nykypäivänä on helppo olla jääkiekon ystävä, sillä uutiset ympäri maailmaa ennättävät niin Raumalle kuin muuallekin reaaliajassa. Kun Lukko tekee maalin Nottinghamissa, pimpahtaa maalintekijän nimi twitteriin käytännössä saman tien ja suurimman osan otteluista voi osaava tekijä poimia joltain kansainväliseltä tai jopa kansalliselta tv-kanavalta.

 

Meille niin sanotun printtimedian toimittajille tekniikan kehittyminen on tuonut haasteita, sillä lehtien aamusella ilmestyessä on edellisen illan ottelun tapahtumat revitty pieniin osiin jo useammassakin paikassa. Perinteisten otteluselostusten tilalle on yritettävä keksiä jotain uutta ja uniikkia, eikä se onnistu likikään aina edes tyydyttävällä tavalla.

 

Esimerkiksi nykypäivän nopeasta tiedonvälityksestä käyköön Jatkoaika, jonka nuoret, pitkälti vapaaehtoispohjalta ja silkasta rakkaudesta jääkiekkoon toimivat avustajat ovat painaneet lähetä-näppäintä jo reilu tunti ottelun päättymisen jälkeen. Jo sitä ennen oman analyysinsa ovat ehtineet antaa Osku Grönman ja kumppanit maksullisten kanavien  asiantuntijoina.

 

Toimittajan työ ja samalla työn nopeus on muuttunut radikaalisti niiden reilun 30 vuoden aikana, jotka minä olen tätä työtä tehnyt. Aloittaessani käytin vielä kirjoituskonetta ja vieläpä ”akustista” sellaista eli sähkö koneisiin teki vielä tuloaan. Pienet kannettavat koneet olivat kalliita ja harvinaisia, mutta niitä onneksi sentään jo oli. Isoissa turnauksissa turvauduttiin kuitenkin yleensä järjestäjän tarjoamiin koneisiin.

 

Tietokoneet toimituksiin tulivat 1980-luvulla, mutta kannettavat vasta paljon myöhemmin. Ensimmäisen kännykän sain käyttööni, kun lähdin 1995 Tukholmaan MM-kisoja seuraamaan. Sitä ennen oli turvauduttu pitkälti vielä niin sanotusti raahattaviin malleihin, jollaisen kanssa esimerkiksi Walleniuksen Pekka kiersi maata huutamassa Lukon pelejä Ramonaan.

 

Oman toimittajaurani erikoisimmat kokemukset koin Moskovassa, minne pienellä Länsi-Suomellakin oli 1980-luvulla rahaa lähettää oma edustaja Izvestija-turnauksen pelejä raportoimaan. Kaikki Suomeen lähtevä tavara annettiin konekirjoitusliuskoina jo iäkkäämmille kirjoittajamummoille, jotka naputtivat sen edelleen reikänauhalle ja sitä kautta maailmalle. Ennen lähetystä jutun sisällön tarkastivat takuuvarmasti vielä KGB:n ammattilaiset, vaikka sitä ei meille lännen miehille myönnettykään.

 

Opin jo ensimmäisessä Izvestijassani, että lahjonta se on, mikä neuvostojärjestelmässä pelaa. Kun kirjoittajamummolle antoi palan länsimaista hapatusta, siirtyi oma juttu aina pinon päällimmäiseksi, eikä sitä annettu enää kollegoiden jutuista skuuppeja hakeneiden suomalaisten iltapäivälehtitoimittajien silmäiltäväksi. Kaikki kelpasi lahjontaan, jopa länsimaiset tennispallot kondomeista, saippuasta ja sukkahousuista puhumattakaan. Taksikuskit taas toimivat parhaiten rajan yli salakuljetetuilla pornolehdillä.

 

Seuraavassa vaiheessa käyttöön otettiin faksit, mikä merkitsi suorastaan tähtitieteellistä parannusta työskentelyolosuhteisiin. Sitä en tiedä, mihin tarpeettomiksi tulleet telekirjoittajamummot joutuivat.

 

Izvestija-turnauksista on peräisin myös yksi parhaista jääkiekkomuistoistani vuoden 1995 MM-kullan lisäksi. Elettiin vuotta 1986, kun muuan Jari Torkki iski huippuunsa hiottujen yhden suunnan käärmeharhautusten jälkeen kaksi kiekkoa suuren ja mahtavan Neuvostoliiton maaliin ja historiallinen 3-2 voitto Suomelle oli tosiasia.

 

Torkin maalit olivat meille suomalaisille edes laihaa lohtua siitä nöyryytyksestä, jonka olimme kokeneet samaisessa Lushnikin jäähallissa vain muutama kuukausi aikaisemmin. Kysymys on niistä muutamista sekunneista, jolloin ruotsalainen Anders ”Masken” Carlsson tuli, näki ja teki ja pieni Suomi sai edelleen odottaa historiansa ensimmäistä MM-mitalia.