Uudessa ravintolassa mukana jääkiekkoilijat Janne Niskala ja Petri Vehanen

Raumalle avataan kesän kynnyksellä uusi hyvään ja laadukkaaseen ruokaan panostava ravintola. Ravintolan keittiöpäälliköksi tulee raumalaislähtöinen Top Chef –kilpailun voittaja

Teemu Laurell

.

– Saan toteuttaa suurta unelmaani ja olla mukana tekemässä kotikaupunkiini uutta ja omannäköistä ravintolaa, Laurell sanoo.

Ravintolan kantavana ajatuksena on tehdä hyvää ruokaa korkealaatuisista raaka-aineista.

–Tarkoitus on tehdä raumalaisille yksinkertaisesti hyvää ruokaa. Panostamme puhtaisiin, aitoihin makuihin, Laurell kertoo.

Maailmanmestarit ravintolassa mukana

Ravintolan taustalta löytyy mielenkiintoisia nimiä.  Jääkiekon maailmanmestarit Janne Niskala ja Petri Vehanen ovat mukana ravintolan toiminnassa sen, minkä peliuraltaan ehtivät.

–Ravintola-ala on kiinnostanut jo pitkään ja odotan mielenkiinnolla avajaisia, Vehanen kommentoi.

Vuosia ulkomailla peliuraa tehnyt Janne Niskala on aidosti kiinnostunut ravintolan kehittämisestä.

– Olen tutustunut monenlaiseen ravintolatoimintaan eri maissa ja voin tuoda uutta näkökulmaa raumalaiseen ravintolaan.

Käytännön vetovastuussa ravintolassa on pitkän jääkiekkouran valmentajana tehnyt Timo Elo.

– Kevät sujuu varmasti aika kiireisissä merkeissä, jotta kesään mennessä kaikki yksityiskohdat on tarkasti hiottuina. Meillä on Teemun kanssa selkeä visio tulevasta ja uskon että ravintola kiinnostaa Rauman ulkopuolellakin, Elo pohtii.

Ravintolaan tulee n. 60 asiakaspaikkaa ja tilava kabinetti erilaisia tilaisuuksia varten.

Tarkemmin ravintolahankkeesta tiedotetaan helmikuussa, kun tilojen muutostyöt alkavat.