Uransa ensimmäisen hattutempun takonut Järvinen: "Kaupassakin kaikesta joutuu maksamaan"

Jan-Mikael Järvisen hymy oli herkässä uran ensimmäisen hattutempun synnyttyä. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Jan-Mikael Järvisen hymy oli herkässä uran ensimmäisen hattutempun synnyttyä. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tappara kaatoi perjantai-illan paikalliskamppailussa Ilveksen peräti lukemin 8-1. Tapparan tehomiehenä hääri ykkösketjua sentteröinyt Jan-Mikael Järvinen, joka takoi ottelussa peräti kolme maalia.

Hattutemppu oli Järvisen liigauran ensimmäinen. Mestiksessä Järvinen iski kertaalleen kolme maalia yhdessä ottelussa SaPKon paidassa kaudella 2010-11.

- En ole tässä sarjassa kertaakaan tehnyt, edellinen oli yhtä pykälää alempana. Se on varmasti viimeisin hattutemppu, joka on tullut tehtyä, Järvinen muistelee.

Enemmän syöttelijänä tunnetuksi tullut Ilves-kasvatti on aiemmin liigaurallaan tehnyt parhaalla kaudellaankin vain 11 maalia. Kolmen maalin ilta aiheuttikin vähän hämmennystä.

- Kivahan se on joskus näinkin, että saa sen kolme maalia tehtyä. En oikein tiennyt miten olisi pitänyt edes tuulettaa, on se sen verran harvinaista, Järvinen nauraa.

Järvinen sai iskeä kaikki kolme maaliansa käytännössä tyhjään maaliin Otso Rantakarin ja Jukka Peltolan tehdessä esityöt maaleihin. Normaalisti 29-vuotias sentteri on itse tarjoilemassa namupaikkoja, mutta nyt roolit kääntyivät toisinpäin.

- Onhan se hienoa joskus päästä itsekin puttaamaan tyhjiin. Täytyy kiittää jätkiä passeista, sen verran makoisia olivat. Kyllähän tuolla tahdilla maaleja tekee, jos noin tarjoilevat. Ei tarvinnut kuin mennä oikeaan paikkaan.

Täytyy kiittää jätkiä passeista, sen verran makoisia olivat.

Neljällä peräkkäisellä kaudella yli 25 syöttöpistettä kerännyt Järvinen kertookin yrittäneensä panostaa nimenomaan maalintekoon.

- Olen koettanut koko ajan painottaa sitä, että alkaisin itsekin vain laukomaan enemmän, että alkaisi tulla niitä maaleja. Ehkä nyt kun sai muutaman maalin aikaiseksi, niin ehkä se ruokkii sitten sitä, että alkaisi laukoakin, kolmivuotisen jatkosopimuksen Tapparaan viime kaudella tehnyt Järvinen pohtii.

Lonkkaoperaation kesällä läpikäynyt Järvinen pääsi aloittamaan kautensa vähän myöhässä, ja Ilves-ottelu oli miehelle vasta kauden kuudes. Viisi maalitonta peliä ei kuitenkaan ollut aiheuttanut vielä sen suurempaa apinaa selkään. Enemmän huolia aiheutti heti ottelun alussa Järvisen laitataklauksella niitannut Mikael Kuronen.

- Ei sitä maalintota putkea ole ehtinyt stressata. Siinä kun meni avausvaihdossa laitaan aika kovaa, niin hetken tuntui siltä, että nyt ei pääse millään liikkeelle. Oli sen verran vanhan miehen polvet siinä hetken aikaa. Pieni epäilys tuli, mutta sitten kun sai sen maalin, niin sai vähän lisävirtaa.

Suurimpana ennakkosuosikkina liigakauteen lähtenyt Tappara on sarjassa vasta kuudentena. Tiukkoja pelejä läpi syksyn pelannut joukkue ei kuitenkaan ole kriisissä, vaikka mediassa sellaistakin on vähän maalailtu.

- Se vain opettaa, että pystyy voittamaan myös yhden maalin pelejä. Jos aina johtaisi maalilla, ja kaveri tulisi sitten tasoihin tai ohi, niin siitä saattaisi vähän valahtaa paskaa housuun. Se on parempi, että joutuu alkukaudesta vähän pureskelemaan enemmän, kuin että menisi jouluun asti torvea soitellen niin että "tämähän menee tästä näin", ja sitten kun vaikeudet alkaa, niin ollaankin ihan sormi suussa.

- Se oppi tästä alkukaudesta on ollut, että ilmaiseksi et mitään saa. Kaupassakin kaikesta joutuu maksamaan. Se on ollut iso oppi tässä alkukaudesta, ja jatkossa kääntyy varmasti voimavaraksi.