U20: Välimäki metsästää toista MM-kultaansa: "Viime vuosi on unohdettu"

Juuso Välimäki on Try-City Americansin ykköstähtiä. Kuva: Tri-City Americans
Juuso Välimäki on Try-City Americansin ykköstähtiä. Kuva: Tri-City Americans

Yksi Nuorten Leijonien tukipilareista vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa on Calgary Flamesin kesällä ykköskierroksella varaama puolustaja Juuso Välimäki.

Ilveksestä kaudeksi 2015-16 läntisen Kanadan juniorisarja WHL:ään siirtynyt Välimäki asuu Pohjois-Amerikassa nyt kolmatta vuotta. Sikäläiset kaukalot ja tavat ovat siis jo käyneet tutuiksi.

- Kyllä nämä ihan tuttuja hommia kaikki on jo. Kielen osaaminen helpottaa kaikessa. Vähän tietysti uusia tapahtumia oli tänä kesänä ja kauden alussa mutta tutut kuviot alkaa olla, Välimäki sanoo.

Välimäelle tämän ja viime kauden välinen aika oli täynnä uusia asioita NHL:n muodossa. Harjoitusleirejä oli kaksin kappalein, ja varaustilaisuuskin on pelaajan uralla ainutkertainen kokemus.

- Kyllä oli kaikki ainutlaatuisia kokemuksia ihan Combinesta lähtien. Hienoa päästä lähemmäksi koko ajan sitä tavoitetta, jonka takia sitä töitä tekee joka päivä, ja on tehnyt jo monta vuotta. Calgary on hieno kaupunki ja on ollut hieno nyt nähdä sitä ja tutustua pelaajiin ja johtoryhmään paremmin.

Välimäki takoi viime kaudella WHL:ssä puolustajan paikalle huimat yli piste per peli -lukemat. Tällä kaudella tahti on jatkunut samanlaisena.

- Alkukausi on Tri-Cityssä mennyt ihan positiivisesti. Olen koettanut kiinnittää huomiota enemmän puolustamiseen ja luisteluun. Nyt on alkanut tehoja hyökkäyspäähänkin taas tulemaan ihan hyvin, Välimäki sanoo.

- Pikku vammoja ollut tässä alussa mutta onneksi ei vakavampaa ja toivon että saan terveenä pysyä loppukauden. Meillä on hyvä jengi kasassa ja mahdollisuudet mennä pitkälle joten se on aina mukavempaa kun voittaa.

MM-kulta kiikarissa

Välimäellä on maajoukkueuraltaan alle 18-vuotiaiden tasolta plakkarissa niin MM-kulta kuin -hopeakin. Kultajoukkueessa hän oli vieläpä joukkueen kapteeni.

Ilves-kasvatti oli mukana jo viime vuoden alle 20-vuotiaiden kisajoukkueessa, jonka taival päättyi surullisenkuuluisasti karsintasarjaan. Tänä vuonna suunnan on tarkoitus on aivan toinen.

- Todella hyvillä mielin lähden sinne. Viime vuosi on unohdettu ja nyt on uusi turnaus ja uusi mahdollisuus näyttää mihin me pystytään, ja kuinka hyviä pystytään olemaan.

- Todella hyvä joukkue tulee olemaan kasassa, joten innolla lähden tekemään hommia ja pelaamaan parasta lätkää mihin pystyn. Kauden päätavoite on ottaa se kulta sieltä.

Suomella on paperilla kasassa ehkä jopa kaikkien aikojen kovin joukkue. Erityisesti puolustuksessa Nuorilla Leijonilla on Välimäen lisäksi neljä muutakin ykköskierroksen varausta.

- Meillä on hyviä ja nälkäisiä jätkiä paljon tarjolla, ja totta kai se on positiivinen juttu. Hienoahan se on nähdä että Suomesta tulee tällaista materiaalia.

Viime vuoden katastrofikisoista on kuitenkin otettu oppia.

Mutta ehdottomasti tärkeä juttu on meille kaikille ymmärtää se, että yhtäkään peliä ei voiteta paperilla. Jokainen peli pitää pelata ja tehdä kaikkensa alusta asti. Mutta uskon että meidän joukkue on sellainen, joka on valmis pistään työhaalarit päälle joka hetki, ja se tulee kantamaan meidät pitkälle.