U20: Suomi haastaa Yhdysvallat - muuttuvatko leijonaketjut?

Kapteeni Juuso Välimäki (toinen vas.) on yksi neljästä Suomen kolmen tehopisteen miehistä. Kuva: AOP
Kapteeni Juuso Välimäki (toinen vas.) on yksi neljästä Suomen kolmen tehopisteen miehistä. Kuva: AOP

Nuoret Leijonat päättää alkulohkovaiheen uudenvuodenaattona ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 23, ja sitä voi seurata TV2:sta ja Yle Areenasta.

Joukkueet lähtevät kamppailuun lohkon toiselta ja kolmannelta sijalta. Suomella ei ottelussa ole kuin hävittävää: mikä tahansa muu tulos kuin voitto tiputtaa Suomen lohkossa kolmanneksi. Yhdysvallat puolestaan tippuu tappion myötä todennäköisesti neljänneksi, ellei Tanska pysty yllättämään Slovakiaa myöhäisottelussa.

Puolivälieriä ajatellen tilanne on myös mielenkiintoinen. Toisen lohkon pelit voivat mennä ristiin niin, että ottelupareja on hyvin vaikea etukäteen ennustaa.

Ottelun kulkua on hyvin vaikea ennakoida. Jos Suomi saa Slovakia-ottelun kolmannessa erässä löytämänsä vaihteen päälle, nousevat sinivalkoisten voiton todennäköisyydet huomattavasti.

Yhdysvallat pelasi Kanadaa vastaan jalkapallostadionilla vahvasti, ja sen puolustus toimi hyvin. Suomen toistaiseksi vahvasti esillä olleet rytmitysongelmat vain korostuvat Yhdysvaltoja vastaan, jos niistä ei päästä eroon.

Samat rytmitysongelmat heijastuvat myös puolustuspeliin, jos Yhdysvallat pääsee lähtemään suoriin hyökkäyksiin organisoimatonta puolustusta vastaan, mikä yhdistettynä amerikkalaisten taitotasoon voi aiheuttaa harmaita hiuksia suomalaisille useasti ottelun aikana.

Slovakia pystyi pitämään Yhdysvallat hyvin pois ykkössektorin maalipaikoilta sumputtamalla keskustan. Suomen puolustuspelaaminen on toistaiseksi ollut hyvin erinäköistä, joten on mielenkiintoista nähdä, onko peliin otettu aineksia jo kertaalleen toivotun tempun tehneiltä slovakeilta.

Kommentit

- USA:lla on kova joukkue ja paljon yksilötaitoa. He tulevat varmasti kovalla paineella, joten pitää olla hereillä siihen alusta asti, Suomen kapteeni Juuso Välimäki ennakoi.

- Uskon, että kun saadaan pari napsua lisää nostettua tasoa, niin pystytään kaatamaan USA ja saadaan siitä hyvä lopetus lohkovaiheeseen.

Onko Suomi pystynyt mielestäsi parantamaan peliään turnauksen edetessä?

- Meillä on ollut nyt pari erilaista peliä, joten vähän vaikeaa verrata. Kyllä me ollaan tietyillä osa-alueilla menty eteenpäin. Pari voittoa kuitenkin jo otettu, ja niistähän me pelataan, joten tästä on hyvä rakentaa eteenpäin, Välimäki päättää.

Seuraa heitä

Juha Jääskä

Nelosketjun väsymätön dynamo tekee joka vaihdossa käsittämättömän määrän työtä. Luistelu ei pysähdy hetkeksikään, ja alle 180-senttisestä varresta huolimatta fyysinen peli on tuttua. Jääskän takakarvaus on myös todella tehokasta.

Casey Mittelstadt

Yhdysvaltain suurin tähti ja yksi koko kisojen kärkipelaajista. Mittelstadt ajattelee peliä sebastianahomaisesti todella korkealla tasolla, ja hyvän luistelunsa ja taitonsa ansiosta pystyy tekemään yllättäviä ratkaisuja kiekon kanssa.

Ennakoidut ketjukokoonpanot

Suomi

Kristian Vesalainen - Aapeli Räsänen - Eeli Tolvanen
Aleksi Heponiemi - Janne Kuokkanen - Otto Koivula
Jere Innala - Joni Ikonen - Eetu Tuulola
Juha Jääskä - Joona Koppanen - Markus Nurmi
Rasmus Kupari

Miro Heiskanen - Juuso Välimäki
Olli Juolevi - Henri Jokiharju
Urho Vaakanainen - Kasper Kotkansalo
Robin Salo

Ukko-Pekka Luukkonen
Lassi Lehtinen

Yhdysvallat

Brady Tkachuk - Ryan Poehling - Joey Anderson
Max Jones - Casey Mittelstadt - Kailer Yamamoto
Kieffer Bellows - Joshua Norris - William Lockwood
Riley Tufte - Trent Frederic - Patrick Harper

Dylan Samberg - Adam Fox
Ryan Lindgren - Scott Perunovich
Mikey Anderson - Andrew Peeke
Quinton Hughes

Jake Oettinger
Jeremy Swayman