U20-maajoukkue hakee voittoja ensi viikolla

Jesperi Kotkaniemi kuuluu niihin nuoriin pelaajiin, jotka ovat saaneet vastuuta jo Liigassa. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Kokoonpano on vasta muotoutumassa ja pelityyli ainakin tulosten pohjalta hakusessa, mutta ainakin liigapelaajien kohdalla alle 20-vuotiaiden Venäjälle ensi viikolla matkaava ryhmä on hyvä. Vain molemmat maalivahdit ja kaksi kenttäpelaajaa ei ole tällä kaudella pelannut Liigassa.

Jussi Ahokkaan johdolla Venäjän neljän maan turnauksessa pelaava joukkue on valmistautumassa jo ikäluokan MM-kisoihin, jotka pelataan joulun jälkeen USA:ssa Buffalossa ja sen ympäristössä.

– Suurimman osa pojista tunnen jo aikaisemmista maajoukkueista. Miellä on hyvä ryhmä, vaikka hiukan mollivoittoisesti on tuloksellisesti alkukausi menty. Jokainen kausi on uusi ja hyppäys alle 18-vuotiaista tähän ikäluokkaan on aina suuri, hän sanoi.

– Viimeisten vuosien aikana on tapahtunut aika suuri muutos liigapelaamisen suhteen. Se kertoo tietysti paljon myös Liigasta, mutta meille on ollut hyvä, että nuoret pelaajat ovat päässeet pelaamaan miesten otteluita. Näille on auennut hyvin pelipaikkoja jopa ratkaisevissa rooleissa, Ahokas jatkoi.

Joukkueesta puuttuvat ainakin A-maajoukkueessa pelaavat Miro Heiskanen ja Eeli Tolvanen. Marraskuun loppupuolella Ahokas käy Pohjois-Amerikassa.

– Siellä on neljästä kahdeksaan MM-ehdokasta. Kaikkia siellä pelaavia en tapaa, mutta netin kautta näkee hyvin pelejä. Osa on minulle tuttuja muutenkin. Ahokas sanoi.

Hän on nyt ensimmäistä todellista kertaa U20-joukkueen päävalmentaja. Aiemmin Ahokas on ollut niin apulaisvalmentaja kuin joutui pikahälytyksellä viime kaudella kesken MM-kisojen päävalmentajaksi. Suomi oli kisoissa vasta yhdeksäs.

Tällä kaudella tuli Plymouthissa USA kesällä lähinnä niukkoja tappiota. Elokuun lopussa kohdattiin eurooppalaiset päävastustajat Lahdessa ja Vierumäellä. Venäjälle ja Tšekille tuli tappiot, mutta viimeisessä pelissä Ruotsi kaatui selvästi. Nämä kolme ovat vastassa myös ensi viikolla lähellä Moskovaa.

MM-kisoissa Suomi pelaa Buffalon lohkossa eli vastassa ovat USA, Kanada, Slovakia ja Tanska. Kova alkulohko on hyvä asia, koska silloin puolivälierissä vastaan ei tule kärkimaita. Tosin Ahokas hiukan toppuutteli tätä näkökulmaa.

– Toisessa lohkossa etenkin Venäjä ja Ruotsi ovat todella kovia maita. Aika hyvä käsitys on meidän lohkomme kärkimaista niin Kanadasta kuin USA:sta. Pidän USA:ta tämän ikäluokan kovimpana maana tällä hetkellä.

Ahokas on kokenut valmentaja eri nuorten maajoukkueissa. Hän on käynyt koko polun läpi tämän ikäjoukkueen kanssa. Huippu oli alle 18-vuotiaden MM-kulta vuonna 2016. Tuolloinkin kisat olivat USA:ssa.

Suomen joukkue alle 20-vuotiaiden neljän maan turnauksessa

Maalivahdit

1 Luukkonen Ukko-Pekka, HPK

31 Halonen Niilo, HIFK

 

Puolustajat

4 Salo Robin, Sport

5 Reunanen Tarmo, TPS

7 Juolevi Olli, TPS

23 Vaakanainen Urho, SaiPa

25 Laavainen Roope, HPK

32 Niemeläinen Markus, HPK

37 Almari Niclas, HPK

Hyökkääjät

10 Turkulainen Jerry, JYP

12 Koivula Otto, Ilves

13 Vesalainen Kristian, HPK

15 Koppanen Joona, Ilves

19 Tuulola Eetu, HPK

21 Nurmi Markus, TPS

24 Ylönen Jesse, Espoo United

27 Ikonen Joni, KalPa

28 Kupari Rasmus, Kärpät

29 Luostarinen Eetu, KalPa

33 Innala Jere, HPK

34 Kotkaniemi Jesperi, Ässät

35 Talvitie Aarne, Espoo United

Johtoryhmä

Ahokas Jussi, päävalmentaja

Salo Sami, valmentaja

Salo Olli, valmentaja

Tiilikainen Matti, valmentaja

Näykki Aki, mv-valmentaja

Keisala Joni, lääkäri

Rouhiainen Mika, fysioterapeutti

Salmi Tapani, huoltaja

Saintula Hannu, joukkueenjohtaja