Turhaa porua yleisömääristä

Raumalaiskatsojia Porissa - ja tunnelma katossa. (Kuva: Juha Sinisalo)​
Raumalaiskatsojia Porissa - ja tunnelma katossa. (Kuva: Juha Sinisalo)​

Liigan yleisömäärät ovat puhuttaneet alkukauden aikana. Olisiko asia käännettävissä niin, että kokonaistilanne huomioon ottaen yleisöä käy yllättävänkin paljon.

Otetaan esimerkiksi Rauman Lukko, jonka keskiarvo on reilut 3600 ottelua kohti. Se on kova lukema 40 000 asukkaan kaupungissa. Jo 3 000 ihmisen kerääminen toistuvasti peliin olisi pieneltä talousalueelta pieni ihme.

Lauantaina SaiPaa vastaan porukkaa oli yli 4 000, ja meno yltyi varsin hyväksi varsinkin pelin lopussa. Tuskin yleisömäärät pienenevät, jos pelin taso säilyy samana.

Ilmiössä on samaa kuin taloudellisen taantuman ylikorostamisessa. Vuodesta 2008 asti on huudettu kuorossa miten isossa Suomen ja maailman talous kyntää. Olisiko tilanne pikemminkin niin, että nyt tilanne on normaali ja harvinaisen lihavat vuodet ovat ohi. 

Koko Liigan yleisömäärien vertailussa pitää ottaa huomioon Jokerien lähtö KHL:ään. Narripaidat vetivät hyvin porukkaa sekä kotona että vieraissa.

Kymmenessä vuodessa jo pelkästään viihdetarjonta on kasvanut rajusti. Ihmiset kokoontuvat peräkammareihinsa katsomaan netistä Vain elämää -jaksoja, eivätkä välttämättä jaksa lähteä hallille toteuttamaan kansallista riittiä.

Eikä kyse ole välttämättä edes jaksamisesta. Jos nelihenkinen euralaisperhe jättää Lukon peli-illan väliin, kesän Puuhamaa-kassaan kerääntyy hyvä pohja.

Monella potentiaalisella jääkiekon seuraajalla on käytettävissä vapaa-aikaan vähemmän rahaa kuin ennen. Ja parillakympillä saa ruutuun näkyviin kaikki ottelut. Kotisohvalla nautittu Pirkka-olut tulee aika lailla halvemmaksi kuin hallien hanatuotteet.

On pelkästään hyvä, että ihmiset käyttävät omia aivojaan. Niin hieno tapahtuma kuin hyvä jääkiekko-ottelu onkin, ei jääkiekkopeliin lähteminen ole mikään verojen maksuun verrattava velvollisuus. Jokainen tehköön vapaa-ajalla  sitä mitä huvittaa.

 ”Emme saa riittävää arvostusta” -valitus on täysin turhaa uhrimentaliteettia, jota kuulee urheilukehissä säännöllisin väliajoin. Arvostusta tulee juuri niin paljon kuin sitä kukin yhteisö, laji tai seura ansaitsee.  Ei ole olemassa mitään universaalia arvostuskomiteaa, joka päättää ketä nostetaan ja kenestä tulee johdonmukaisen ajojahdin uhri.

Ihmiset päättävät. Järjestäkää heille hyvä tapahtuma. Kyllä he sinne sitten saapuvat. Jos eivät saavu, pitää laskea palkkoja ja pelata vaatimattomamman tasoista sarjaa. Silläkin olisi oma arvonsa.