Tukonen mätti neljä maalia

Loukkaantumisille herkkä Lukon laitahyökkääjä Lauri Tukonen näytti jälleen kerran, että osaa terveenä ollessaan pelata. Tukonen teki neljä maalia Lukon 5–3 -voittoon päättyneessä ottelussa Tapparaa vastaan.


– En ole koskaan ennen onnistunutkaan tekemään neljää maalia aikuisten tasolla. Erityisen hyvältä se tuntui, kun vastassa oli Tappara. Se on työteliäs ja kurinalainen joukkue, joka ei anna mitään ilmaiseksi, Tukonen sanoi.


– Jaksoimme kuitenkin uskoa koko ajan itseemme, vaikka Tappara tuli kolmannessa erässä jo maalin päähän.


Tukosen sopimus Lukon kanssa päättyy kuluvan kauteen. Miehen itsensä mukaan jatkoa ei ole vielä edes mietitty.


Lukon päävalmentaja Risto Dufvalle Tukosen jatko olisi varmasti mieluinen uutinen.


– Hänellä on poikkeuksellinen himo maalin tekemiseen ja tietysti myös kyky, Dufva kiitteli.


Tappara oli voittanut seitsemän edellistä kohtaamista Lukkoa vastaan, mikä varmasti lisäsi raumalaisten nälkää.


– Olimme riittävän ahkeria ja tehokkaita. Kolmannessa erässä nitkuttiin ja nitkuttiin, mutta ei katkettu, Risto Dufva sanoi.


Lauri Tukosen ohella Lukosta onnistui maalinteossa Toni Koivisto. Tapparan maalintekijät olivat Kristian Kuusela, Olli Palola ja Nick Bailen.