Olympiaennakko: Tshekki otti Suomen-tappajan, mutta mihin unohtui Hrachovina?

Tuttu näky Kanadan maajoukkueesta. Gilbert Brule tuulettaa Maxim Noreaun iskemää maalia Karjala-turnauksessa. Kuva: Jukka Rautio.

A-LOHKO:

KANADA

Kolmatta peräkkäistä olympiakultaa metsästävä Kanada ei ole jättänyt mitään sattuman varaan rakentaessaan Pyeongchangin menestystä.

Sikäläisen kiekkoliiton johto valitsi projektin avainpaikoille lajitietämystä tihkuvan huipputiimin ja rakensi joukkueelle päävastustajia tiiviimmän ohjelman. Valmistautumisjaksolle järjestettiin viisi kansainvälistä turnausta.

Näin haluttiin varmistaa 2010-luvun huipputulosten jatkuminen NHL-tähtien poissaolosta huolimatta. Kanada on ollut viime vuosina kiistattomasti kiekkomahti numero yksi: olympiakultaa 2014, MM-kultaa 2015 ja 2016, World Cupin voitto 2016, MM-hopeaa 2017...

Nyt avainhenkilöinä ovat olleet GM:n roolissa työskennellyt maalivahtilegenda Sean Burke ja valmennusvastuun kantanut konkari Willie Desjardins, joka luotsasi kolme edelliskautta Vancouverin NHL-joukkuetta.

Tiiviillä seulalla valittu joukkue on rakennettu pääosin KHL-kiekkoilijoista ja Euroopan sarjojen pelaajista. Lisäksi mukaan kelpuutettiin AHL:stä kolme kaveria – hyökkääjät Chris Kelly (925 NHL-ottelua) ja Christian Thomas sekä puolustaja Cody Goloubef.

Suomalaiset tuntevat parhaiten hyökkääjä Brandon Kozunin ja puolustaja Chau Genowayn. Kozun pelasi Jokereissa kaudella 2015–16 ja Genoway 2016–17.

Kanadan menestys on nojannut aina vuorenvarmaan vahtiin, mutta tällä kertaa veskariosasto on isoin kysymysmerkki. Onko Salavat Julajevin Ben Scrivensistä mestaruuden torjujaksi?

Olympiamitalit: yhdeksän kultaa, neljä hopeaa, kaksi pronssia.

 

TSHEKKI

Tshekin liigan pörssiä johtavalla Milan Gulasilla oli huonoa tuuria olympiakisojen aattona. Ensimmäiseen suureen turnaukseensa valmistautunut hyökkääjä teloi polvensa kenraaliharjoituksessa Suomea vastaan niin pahoin, että unelma romuttui karulla tavalla.

Gulas joutui luovuttamaan lunastamansa paikan saman sarjan pörssikolmoselle Martin Ruzickalle. Trinecin hyökkääjä ehti hankkia jo Suomen-tappajan tittelin upotettuaan kolme osumaa Leijonien verkkoon Moskovan EHT-turnauksen kamppailussa.

Kesästä 2016 lähtien Tshekkiä luotsannut Josef Jandac yrittää nostaa takavuosien kiekkomahdin takaisin kärkijoukkoon seitsemän mitalittoman arvoturnauksen jälkeen. Tuorein mitali on kevään 2012 MM-pronssi.

Jandacin aikakauden alku on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Tshekki jäi kuudenneksi syksyn 2016 World Cupissa ja seitsemänneksi viime kevään MM-turnauksessa.

Takavuosien kiekkomahti on tottunut paljon parempiin tuloksiin, vaikka hohto on himmentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Nagano on edelleen tuoreessa muistissa, vaikka tähtihetkestä on kulunut jo 20 vuotta. Tshekki putsasi silloin palkintopöydän vastoin odotuksia, kun NHL-tähdet palasivat olympiakaukaloon. Yllätyskullan takuumieheksi nousi supervahti Dominik Hasek.

Nyt torjuntavastuu on pitkälti KHL-vahtien Pavel Francouzin (Traktor Tsheljabinsk) ja Dominik Furchin (Avangard Omsk) varassa. SM-liigassa loistava Tappara-veskari Dominik Hrachovina on unohdettu kokonaan syystä tai toisesta.

Olympiamitalit (mukana Tshekkoslovakia): yksi kulta, neljä hopeaa ja viisi pronssia.

 

SVEITSI

Viime kevään MM-turnauksen kuudes sija oli hieno näyttö nykyiseltä päävalmentajalta Patrick Fischeriltä.

Samalla palkittiin sveitsiläisten kiekkojohtajien kärsivällisyys.

Sveitsiläisen tavan mukaan luotsi saa monoa hyvin herkästi, mutta tällä kertaa Fischer sai jatkaa työssään edellisvuoden MM-romahduksesta (11. sija) huolimatta. Pomot ymmärsivät kerrankin, ettei muutamassa kuukaudessa pysty tekemään ihmeitä.

Fischer aloitti silloin työnsä vasta joulukuussa aiemmin myös Slovakiassa epäonnistuneen Glen Hanlonin jätettyä paikkansa.

Viime kevät oli suurta juhlaa, kun MM-turnauksen ilopilleri hävisi vain yhden ottelun varsinaisella peliajalla.

Silloin kirkkaimpina tähtinä loistivat upeasti torjunut Leonardo Genoni ja alati vaarallinen Vincent Praplan. Samat miehet kantavat nytkin suurta vastuuta Sveitsin hyökätessä Pyeongchangin kaukaloon tutussa haastajan roolissa.

Pelkästään oman liigan pelaajista kootulla Sveitsillä on nyt parempi yllätyssauma kuin aikoihin, koska olympiamitalit jaetaan eurooppalaisten kiekkoilijoiden kesken. Silti on turha haaveilla muinaisen ajan kohokohdista (olympiapronssia 1928 ja 1948).

Niitä tuloksia ei voi/kannata verrata millään tavoin nykysaavutuksiin.

Olympiamitalit: kaksi pronssia.
 

ETELÄ-KOREA

Vielä vajaat neljä vuotta sitten tuntui täysin utopistiselta ajatukselta, että olympiaisäntä pystyisi täyttämään kansainvälisen jääkiekkoliiton osallistumiskriteerit tähän talveen mennessä.

Silloin Etelä-Korea jäi jumboksi Goyangissa järjestetyssä ensimmäisen divisioonan MM-turnauksessa ja putosi kolmanneksi korkeimmalle tasolle. Etelä-Korea hävisi kotikaukalossaan kaikki viisi otteluansa maalierolla 12–30.

Niinpä IIHF joutui kumoamaan kriteerinsä samana syksynä taatakseen isäntämaan pääsyn Pyeongchangin olympiakisoihin.

On hämmentävää, miten nopeasti Etelä-Korea pystyi kokoamaan rivinsä tämän mahalaskun jälkeen. Viime keväänä tuli MM-kisojen A-sarjapaikka pelaamalla.

Nousun takana ovat NHL:ssä karaistuneet kiekkomiehet Jim Paek ja Richard Park.

Paek voitti Pittsburghissa kaksi Stanley Cupia Jaromir Jagrin ja Msario Lemieuxin kanssa. Park kolusi kaikkiaan 778 NHL-ottelua.

Etelä-Korean olympiatoiveet ovat pitkälti kokeneen veskarin Matt Daltonin varassa. NHL-ympyröissä pettynyt Dalton lähti Eurooppaan kokeilemaan 2011 ja kulkeutui KHL:n kautta korealaisjoukkue Anyang Hallaan. Siirtoa seurasi onnistunut kansalaisuushakemus – ja nyt huikea hetki olympiaisännän viimeisenä lukkona.

Myös Suomella on oma osuutensa Etelä-Korean nousussa. Kaudella 2013–14 Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueessa pelanneet Shin Sang-Hoon, Ahn Jin-Hui ja Kim Won-Jun hyppäävät nyt olympiakaukaloon.

Ei olympiamitaleita.