TPS paineetta viimeiseen runkosarjapeliin - Fraser ja Kallio kuntoutuvat pudotuspeleihin

TPS-valmennus lupaa kokeiluja torstain HIFK-otteluun. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

Sarjakakkonen TPS pääsee täysin paineettomassa tilanteessa runkosarjan päätöskamppailuunsa HIFK:ta vastaan. Runkosarjan voittava Kärpät paineli karkuun jo kauan sitten. Kolmantena oleva Tappara voi vielä saada TPS:n pisteiden valossa kiinni, mutta turkulaisilla on joka tapauksessa enemmän kolmen pisteen voittoja, joten mikään ei enää sysää mustavalkoisia pois kakkospaikalta.

–Sijoituksen varmistuminen vaikuttaa siinä mielessä, että keskiviikkoaamuna kävimme paljon läpi valmistautumista pudotuspeleihin. Sillä oli tarkoitus rauhoittaa tilanne ja käydä suunnitelmat ajoissa läpi, jotta pelipäivänä ei enää ajatella HIFK-ottelua pidemmälle. Kävimme läpi tilannetta, jatkoa ja aikataulua, ja kapteeniston kanssa puhuttiin suunnitelmista, päävalmentaja Kalle Kaskinen kuvailee TPS-leirin tuntoja.

TPS ei ollut keskiviikkona jäällä koko joukkueen voimin. Ryhmä kokoontui normaalisti Turkuhallille, mutta ohjelmassa oli lähinnä omatoimista huoltoa ja rentoutumista. Osa pelaajista rehki jäällä, osa areenan kuntosalilla.

Parissa viime ottelussa TPS on tehnyt isoja muutoksia kokoonpanoonsa ja sekoitellut ketjuja. Ratkaisut ovat nostattaneet muutamia kulmakarvoja TPS-kannattajien keskuudessa, mutta Kaskisen mukaan kyse on kokeiluista. Päävalmentajan mukaan samalla linjalla jatketaan torstaina.

–Kokoonpanoa viilattiin taas hieman. Teemme pieniä kokeiluja siltä varalta, että kevään aikana vielä tulee loukkaantumisia. Ja kuka tietää, vaikka kokeilujen myötä löytyisi yllättäen joku jänis hatusta. Haluamme huolehtia siitä, ettei tule mitään paniikkia, jos joudumme jossakin vaiheessa tekemään muutoksia rosteriin. Olemme saaneet ihan hyvin tietoa pudotuspelejä ajatellen.

–Pieniä muutoksia tehdään ihan varmasti torstainakin, mutta jalkeille kasataan panoksettomuudesta huolimatta sellainen joukkue, että tappelemme tosissamme voitosta, Kaskinen lupaa.

Tiistaina Vaasassa TPS:n kokoonpanosta puuttuivat uusina miehinä Mark Fraser ja Tomi Kallio. Kaskinen vakuuttaa, että pieniä vammoja potevan kaksikon pudotuspelit eivät ole minkäänlaisessa vaarassa.

–Kummankin kanssa mennään päivä kerrallaan. Tässä tilanteessa emme ota mitään riskejä. Fraser ja Kallio toipuvat kyllä play-offeihin. HIFK:ta vastaan heitä ei nähdä.

TPS:n viime hetkien hankinnat Zach Budish ja Oula Palve ovat aloittaneet TPS-uransa tehokkaasti. Kaskisen mukaan kaksikko on löytänyt muutenkin oman paikkansa joukkueessa.

–Kumpikin on tullut hyvin sisään joukkueen arkeen sekä pukukoppi- ja reissuelämään. He ovat hyviä tyyppejä, ja persoonina he sopivat tähän pakettiin. Palveen kohdalla on erityisen hienoa, että hän jatkaa meillä ensi kaudellakin eikä ole mikään muutaman pelin palkkasoturi. Olen hyvin tyytyväinen siihen.

Runkosarjan kakkostilan varmistumisella oli TPS:lle kauaskantoisempiakin seurauksia. Suoritus takasi Seuralle CHL-paikan ensi kaudeksi.

–Otan sen paikan ilolla vastaan. Tällä kaudella alkulohkoon jääminen oli pettymys, mutta muuten saimme kilpailusta hienoja kokemuksia tällä kaudella. Mukanaolo tietää kovia pelejä, hiukan reissaamista ja uudenlaisia vastustajia.

–CHL antoi tällä kaudella ehdottomasti paljon myös Liigaa ajatellen. Huomasimme jo aikaisin syksyllä joitain juttuja, mitä piti viilata. Ilmeisesti ne viilaukset onnistuivat aika hyvin, koska aloitimme liigakauden aika hyvin. Ensi kaudella tavoitteena on menestyä paremmin myös CHL:ssä.