Toistaako HPK kevään 2014 ihmeen?

Maalivahtien kauhu. Otto Paajanen on latonut vuodenvaihteen jälkeen jo yhdeksän osumaa. Kuva: Jukka Rautio.

HPK:n tilanne näytti täysin toivottomalta kevätkauden ensimmäisen kamppailun jälkeen.

Kun Ässät haki Rinkelinmäeltä 3–2-vierasvoiton kanadalaishyökkääjä Antoine Laganieren rankkarilla, porilaisjoukkue venytti etumatkansa HPK:hon peräti 25 pisteeseen.

Silloin elettiin tammikuun kolmatta päivää.

Siinä vaiheessa syvälle uponnut hämeenlinnalaisjoukkue oli hävinnyt jo kymmenen ottelua peräkkäin, jos mukaan lasketaan myös Spengler Cupin kamppailut.

Siinä vaiheessa pudotuspelipaikasta puhuminen olisi aiheuttanut lähinnä räkäistä naurua.

Mutta kuinka ollakaan – tämän keskiviikkoillan jälkeen tuli dramaattinen käänne.

Kaikki muuttui päälaelleen seuraavan kuukauden aikana.

Siihen vaadittiin paitsi HPK:n perusteellinen ryhtiliike myös – ja ennen kaikkea – Ässien katastrofaalinen romahdus.

Vielä vuodenvaihteessa suorassa puolivälieräpaikassa kiinni ollut porilaisjoukkue ajautui käsittämättömän jyrkkään syöksykierteeseen ja sekoitti pasmansa myös kaukalon ulkopuolella.

Jyrki Aho joutui väistymään viiden peräkkäisen tappion jälkeen, mutta päävalmentajan vaihtaminen ei tuonut edes potkuista usein seuraavaa hetkellistä piristymistä. Ässät on voittanut vain yhden ottelun Ahon tilalle nostetun Mikael Kotkaniemen aikana – ja silloinkin Porissa vieraillut KooKoo oli umpisurkea.

Niinpä HPK on kuronut Ässien etumatkaa kiinni peräti 21 pisteellä. Eroa on enää neljä pistettä – ja HPK on pelannut vielä ottelun Ässiä vähemmän.

Porilaissilmukka kiristyy koko ajan, sillä niskaan hengittävät myös Ilves ja KooKoo.

Ei ihme, että valmentajan vaihto on kyseenalaistettu yleisesti. Kritiikki lisääntyy varmasti entisestään, mikäli Ässät vajoaa pudotuspelien ulkopuolelle. Siinä tapauksessa ensi kauden lähtökohdat ovat erittäin haastavat.

Viime vuoden viimeisen viikon Spengler Cup -reissu teki HPK:lle ilmiselvästi hyvää, vaikka Davosin reissun mielekkyyttä epäiltiin runsaasti varsinkin joulua edeltäneiden konttaushetkien aikana.

Hämeenlinnalaisjoukkue hitsaantui Sveitsissä aiempaa yhtenäisemmäksi ja sai viilattua myös pelitapaansa toimivampaan suuntaan. Avainsanana on edelleen aktiivisuus, mutta nyt vastustajan päätyyn mennään aiempaa järjestelmällisemmin – ja tarpeen vaatiessa tyydytään keskialueen trappiin.

HPK:n täyskäännös on monen tekijän summa, mutta kaksi asiaa nousee selkeimmin esiin. Vaivoistaan toipuneen Emil Larmin varma maalivahtipeli herättää luottamusta kenttäpelaajissa. Kaikki tietävät, että Larmille voi jättää tietyt sektorit pelkäämättä helppoja takaiskuja.

Larmi on nousemassa samantyyppiseen asemaan kuin nyt NHL:ssä torjuva Juuse Saros aikoinaan. Kun veskarin työskentely herättää luottamusta, se takaa kaikelle tekemiselle tukevan selkänojan.

Larmin ohella on nostettava esiin HPK:n kultakypärän Oula Palveen merkittävä tasonnosto. Palve on noussut todelliseksi kultakimpaleeksi varsinkin ylivoiman pyörittäjänä. Etenkin Kristian Vesalainen on päässyt nauttimaan oikea-aikaisista poikittaissyötöistä. Puolustaja Joonas Lehtivuori on pelannut viivamiehenä jäätävästi.

Tammikuun saldot puhuvat puolestaan: Palve 5+14=19, Lehtivuori 5+10=15 ja Vesalainen 7+7=14.

Lisäksi pitää nostaa pramille luottoratsu Otto Paajasen nimi. Paajanen on paukuttanut joulutauon jälkeen peräti yhdeksän osumaa ja antanut arvokasta taustatukea mestari Palveelle.

Kovan buustin löytänyt HPK on jäänyt pisteittä vain kahdessa kamppailussa tämän vuoden puolella. Tappara vei täyden potin Rinkelinmäeltä Aleksi Elorinteen viime hetken (59.48) voitto-osumalla. KooKoo haki vieraspisteet, vaikka HPK:lla oli reilusti enemmän tekopaikkoja.

Kymmenes sija karkasi HPK:lta pahimmillaan jo 23 pisteen päähän (5. tammikuuta). Nyt taivas on taas auki.

Niinpä kevään 2014 tapahtumat palautuvat väistämättä mieleen. Silloin ihmekiri nosti hämeenlinnalaisjoukkueen pudotuspeleihin. Ilves oli pahimmillaan jo 18 pisteen karkumatkalla, mutta HPK puristi runkosarjan päätöskierroksella ohi.

Huippuvire jatkui vielä pudotuspeleissäkin, kun HPK päätti Jokerien kauden ja samalla liigataipaleen.