Todella totista touhua

Tuki-Areenan oven eteen on pysäköity katseet kääntävä linja-auto. Kaksoiskotka paljastaa, että hallissa on venäläisiä vieraita, mutta bussi on niin hulppea, että sen luulisi kuljettava maan maajoukkuetta.

Sisäpuolella ei kuitenkaan ärise punakone, vaan kahtia jaetussa kaukalossa häärii Lukon korttelikiekkojoukkueiden kanssa sinikeltaisiin puettu ryhmä, jolla on Venäjän lippu rinnassa.

Kaukalossa on Kalugasta saapunut Golden Lions, joka koostuu lähinnä 2005 syntyneistä kiekkoilijanaluista.

Ja bussi on pelkästään sen käytössä.

– Bussi tuli tämän kuun alusta mukaan. Se on periaatteessa sponsorimme, mutta käytännössä se on tehty tätä joukkuetta varten, sinikeltaiseen leijonapaitaan pukeunut Mika Sandin kertoo.

– Tosin henkilökohtaisesti toivoisin, että tämä olisi kaikkien kalugalaisten jääkiekkojuniorien käytössä. Muuten se voi synnyttää pahaa verta.

Vehanen edelleen
Daniilin suosikki

Sandin seuraa kaukalon tapahtumia hallin ylätasanteelta käsin. Katse merkkaa luonnollisesti tarkimmin hänen oman poikansa, maalivahtina pelaavan Daniilin otteita.

Hän tietää, että Rauman-vierailu on erityisesti hänen pojalleen todella merkittävä.

– Poikani on varmaan tuosta joukkueesta ainut, joka tiesi Rauman. Hän on syntynyt Kazanissa, ja hänen suosikkipelaajansa on Petri Vehanen , Sandin paljastaa.

Puolikkaan kaukalon peli päättyy, ja Daniil Sandin ehtii istahtaa hetkeksi vaihtopenkille. Matalat laidat puretaan, ja edessä on täyden kaukalon peli raumalaisia isäntiä vastaan.

Aiemmin päivällä hän on istunut Lukon pukukopissa idolinsa Vehasen paikalla.

Lukko-vahdin nimi muistetaan Venäjällä edelleen, sillä moni pojista halusi kuvauttaa itsensä juuri Vehasen nimikyltin alla.

– Se oli tämän reissun kohokohta. Hienoa, upeaa, Daniil Sandin kuvailee.

Ammattimaisen
valmennuksen vaihe

Hän aloitti joukkuekavereidensa kanssa jääkiekon loppuvuodesta 2009, kun Kalugaan rakennettiin jäähalli. Alusta asti joukkuetta on valmentanut sama mies, Juri Mihailovits Mironenko. Nyt joukkueen kolmivuotinen ura on edennyt ensimmäiseen ammattimaisen valmennuksen vaiheeseen.

– Todella totista touhua. Tavoitteet ovat korkealla, Mika Sandin luonnehtii.

Viikkotasolla Golden Lions on jäällä kolmesti viikossa, ja lisäksi ohjelmaan kuuluu yksi teoriaa ja kuntopiiriä sisältävä treeni. Mikäli viikonloppuna ei ole pelejä, harjoituksia tulee lisää.

Joukkue ei ole mukana missään sarjassa, vaan se kiertää turnauksia ja pelaa yksittäisiä harjoitusotteluita. Ongelmana on Kalugan sijainti, sillä sadan kilometrin säteellä ei ole samanikäisten joukkuetta.

Nelipäiväinen Rauman-vierailu on joukkueen ensimmäinen ulkomaankeikka, jos mukaan ei lasketa kahta Valko-Venäjällä pelattua turnausta.

– Se on enemmän veljeskansan luona olemista, isä-Sandin arvelee.

Pienen Rauman
urheilukulttuuri yllätti

Niissä kalugalaiset näyttivät, että heidän käpykyläksi kutsumastaan reilun 300 000 asukkaan autokaupungista voi tulla jääkiekkoilijoita. Toisessa turnauksessa he sijoittuivat viidenneksi ja toisessa taipuivat finaalissa Atlant Mytishille.

– Kalugassa ei oikeastaan ole jääkiekkokulttuuria. Se on Venäjällä iso laji ja vaatii olosuhteet. Ja rehellisesti sanottuna se on aika arvokas laji.

Daniilin äiti Ludmila Sandin äimistelee, miten 40 000 Raumalla voi olla niin hyvät mahdollisuudet urheilun ja jääkiekon harrastamiseen. Hän sanoo olevansa myös äärimmäisen yllättynyt, miten paljon kaupungissa harrastetaan jääkiekkoa.

Lähes kaikki oli vierailulla täydellistä.

– Olisin halunnut tavata Petri Vehasen, joka on tunnettu henkilö Venäjällä, Natalia Shigapova miettii.