Tauko jäädytti Lukon maalihanat

Lukon 11 ottelun pisteputki on enää vain kaukainen ja kaunis muisto.

Maaottelutauko taisi tulla hyvässä vireessä olleille raumalaisille huonoon paikkaan. Varsinkin hyökkäyspeli on taantunut tuskaiseksi taapertamiseksi.

SaiPa oli selvästi parempi kotonaan ja nappasi tiukassa keskikastin joukkueiden kohtaamisessa tärkeät pisteet maalein 3-0 (0-0, 1-0, 2-0).

SaiPa otti pelin hallintaan heti alussa, ja piti tahtipuikkoa käsissä läpi ottelun, vaikka Lukko terästäytyikin loppua kohti.

Lukon valmentaja Risto Dufva oli myönteisellä mielellä SaiPa-ottelun jälkeen, vaikka kotijoukkue veikin voiton.

- Kaksinkamppailujen osalta tämä oli parempaa kuin Ilvestä vastaan. Vastus oli kuitenkin astetta kovempi, Dufva pohti Radio Ramonan haastattelussa.

- SaiPa oli ensimmäisessä erässä erittäin hyvä, mutta vireemme löytyi pelin aikana. Tällaisia pelejä tarvitaan, että saamme juonen päästä kiinni.

Miika Wiikman joutui torjumaan SaiPan maalilla vain kaksi kertaa ensimmäisessä erässä. Ex-lukko Wiikman nappasi kauden ensimmäisen nollapelinsä maukkaaseen paikkaan.

Molempien pelistä näkyi, että runkosarjan huipennus alkaa olla käsillä. Tilanteet pelataan erittäin tarkkaan ilman riskejä.

Milan Jurcinan tulo Lukkoon on jämäköittänyt Lukon maalinedustapeliä. Keskimittaiselta liigapelaajalta vaaditaan aikamoista rohkeutta, että hän uskaltaa möyriä maskiin Lukon maalin eteen, kun Jurcina seisoo siellä isäntänä.

Sekään ei riittänyt, kun Roberts Jekimovs pääsi rokottamaan avausosuman aivan ylänurkkaan. Stefano Giliati lisäsi kotijoukkueen johtoa Lukon jäähyn päätyttyä.

Lukon pelissä näkyi pientä ylilatausta, mikä näkyi muun muassa siinä, että Lukko otti pari (Milan Jurcina ja Jerry Ahtola) turhaa hyökkäyspään jäähyä.

Ottelun lopusta tuli erikoinen, kun valmennus haki ylimääräisen aikalisän ja vaihtoi Simon Nielsenin Petri Vehasen tilalle maaliin. Nielsen luisteli kuitenkin heti vaihtoon, kun Lukko otti ylimääräisen kenttäpelaajan tilalle.

Yritys päättyi siihen, kun Jekimovs iski illan toisen ja niittasi loppulukemat.