Tapparan voittomaalin iskenyt Matti Järvinen haluaa vielä parantaa: "Meillä on käyttämätöntä potentiaalia"

Matti Järvinen sai tuulettaa voittomaaliksi jäänyttää ensimmäistä osumaa. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Matti Järvinen sai tuulettaa voittomaaliksi jäänyttää ensimmäistä osumaa. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tappara otti perjantai-iltana TPS:stä suvereenin 3-0-voiton ja siirtyi välieräsarjassa jo 2-0-johtoon. Ottelun voittomaalin iskenyt keskushyökkääjä Matti Järvinen oli luonnollisestikin tyytyväinen kirvesrintojen otteisiin.

- Hyvä matsi meiltä. Tosi hyvä alku, ja se kantoi sitten pitkälle. Osattiin hyvin pelata johtoasemassa loput pelistä, Järvinen analysoi.

Järvinen on pelannut pudotuspelit Tapparan ykkösketjussa Tomas Zaborskyn ja Kristian Kuuselan sentterinä. Ketjun peli on naksahdellut pala palalta kohdilleen, ja tulostakin on tullut kiihtyvään tahtiin.

- Meidän ketju toimii hyvin. Siinä on löytynyt sopivat kemiat, ja pystytään luomaan paikkoja ja purkamaan tilanteita hyvin. Maalejakin on tullut, mutta ainahan on parantamisen varaa meilläkin.

SaiPasta Sveitsin kautta Tapparaan täksi kaudeksi siirtyneestä Järvisestä odotettiin jo ennen kautta kirvesrintojen ykkössentteriä, mutta runkosarjassa aivan siihen rooliin ei espoolaisesta ollut. Pudotuspeleissä tahti on kuitenkin ollut toinen.

Meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia.

- Noiden ketjukavereiden kanssa kun saa pelata, niin siinä on mukava lähteä rakentamaan omaakin peliä, Järvinen selvensi tasonnostoaan.

- Se helpottaa kummasti, kun kemiat toimivat ja on tuollaiset kaverit rinnalla. Toki omakin peli on parantunut tässä kevään mittaan, niin hyvä tässä on pelata.

Välieräsarja jatkuu heti huomenna kolmannella ottelulla Turussa. Toistaiseksi tappioitta sarjassa edenneet tamperelaiset jatkavat pelejä tutulla sapluunalla.

- Tällä samalla draivilla jatketaan huomennakin, vaikka tietysti jotain uutta yritetään ja pitääkin aina keksiä. Tiedetään kuitenkin, että meillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia, niin lähdetään sitä kaivamaan huomenna taas esiin.

Tappara on muuttanut peliään runkosarjan erinäisten kokeilujen jälkeen perinteisempään rautakorpilaiseen suuntaan. Tällä pelitavalla tulosta tuntuu tulevan.

- Aina tietenkin pelataan vastustajan mukaan, ja viilataan sitä omaa sapluunaa sen myötä. Meillä on nyt löytynyt hyvä pohja, mihin on hyvä rakentaa päälle.