Tapparan varakapteeni aistii ainutkertaisuuden: Sivustaseuraajan unelma

Tapparan Jan-Mikael johtaa ensimmäisessä puolivälieräottelussa kirvesrintojen kakkosketjua, jossa laitureina pelaavat runkosarjan maalikuningas Veli-Matti Savinainen ja Teemu Nurmi. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

– Kyllähän tämä on sivustaseuraajan unelma. Saa lukea lehdistä – ja tehdä lehtiä ja romantisoida, Tapparan Jan-Mikael Järvinen hehkuttaa.

Kyse on tietysti siitä, kuinka koko Tampere elää ja hengittää puolivälierien Tappara–Ilves-asetelmaa. Niin sanottujen neutraalien ei-kiekkoihmistenkin on mahdoton pysyä tietämättöminä Hakametsän täyttävistä paikallisderbyistä.

Pelaajien arki on jo muutenkin pudotuspeleissä aavistuksen juhlavampaa kuin runkosarjassa. Hykerryttävä paikallisasetelma, kiehuva kotikatsomo ja välipäivinäkin tuntuva kuhina ovat pelaajille asioita, joista pitää pystyä imemään parhaat puolet itseensä.

Jos osaa sulkea painestavat elementit ulkopuolelle, paikallisderbystä jää aivopoimuihin ikuinen muistijälki.

– Varmasti tämä sytyttää. Kyllähän tämä kaupunki on tietyllä tavalla tarvinnutkin juuri tätä, varakapteenin A:ta rintapielessään kantava Järvinen pohtii. 

Vaikka matkustaminen jää nyt pois ohjelmasta, muu tekeminen ei valikoidu vastustajan mukaan. Ainoa näkyvä – tai edes silmin havaittava – muutos tutussa Hakametsässä on se, että jääkoneen aukolle vedetään treenien ajaksi näkymää rajoittava pressu. Sen vaikutus on silti enemmän symbolinen. 

– Samalla lailla näitä hommia täällä kaukalossa ja peltiovien takana tehdään kuin muutenkin, kirvesrintojen keskushyökkääjä muistuttaa.

Ilves ja Tappara ovat kohdanneet pudotuspeleissä harvakseltaan. Calgaryn olympiavuonna 1988 syntyneen Järvisen elinaikana Hakametsän paikallisia playoff-derbyjä on nähty kolmesti.

Toisen polven pääsarjakiekkoilija oli 1989 ja 1990 sen verran taapero, että omia aitoja muistikuvia kannattaa kysellä vasta vuoden 2001 välieristä. Vai kannattaako?

– Ei ole kyllä yhtään muistikuvia. En tiedä, onko silloin kiinnostus ollut enemmän keväthommissa ja vaikka pyöräilyssä, Järvinen hymähtää ajalle, jolloin oli 13-vuotias D-juniori.

Järvinen kantoi edusti Ilvestä kauteen 2006–07 asti. Itse asiassa kolme ensimmäistä liigaotteluakin napsahtivat tilille tupsukorvissa ennen kuin seuraksi vaihtui HPK.

Ilvesläinen tausta ei tunnu tai näy enää isommin arjessa.

– Kyllähän siellä paljon tuttuja on, mutta ei ihan niistä ikäluokista, joissa pelasin juniorivuosina. Muutama ihan mukava heppu löytyy, mutta olemme enemmän tekemisissä kesäisin. Kauden aikana rytmi on sellainen, että erityisiä illanistujaisia ei järkätä, Järvinen sanoo.

Viikon tauko on Järvisen mielestä kaksipiippuinen juttu – tai kaksilapainen maila, jos ikivanhan sanonnan päivittää kiekkotaajuudelle.

– Omalla tavallaan se on tietysti hyvä, että on ollut viikon tauko, mutta kun on intoa, niin tietysti sitä mielellän pelaisikin. Treeneissä olemme pyrkineet pitämään huolen siitä, että meillä on rytmiä. Harjoituksissa on haettu sitä, että saamme pidettyä yökkäyspelin pelinopeutta yllä. 

 

Tappara on sen verran tuttu joukkue pudotuspeleissä, että ainakaan vielä tässä vaiheessa kevättä playoffit eivät näy päällepäin. Tosipelien alkaminen on silti Jan-Mikael Järvisellekin mieluisaa. Kuva: JP Mikola

 

Lisää aiheesta