Tapparan liigavalmentajat siirtyvät junioripuolelle

Kamat kantoon ja junioripuolelle – mutta ei ihan vielä. Tappara saa Kimmo Vähä-Ruoholasta (vas.) ja Jussi Tapolasta ajan tasalla olevaa osaamista junioripuolelleen. Tämän kauden loppuun kaksikko paiskii hommia Tapparan liigajoukkueen ohjaksissa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Tappara tähtää tosissaan valtakunnan ykköseksi myös junioritoiminnassaan. Seura on vahvistanut junioripuolensa organisaatiota valitsemalla liigajoukkueen valmennusryhmään kuuluvan Kimmo Vähä-Ruoholan A-, B- ja C-junioreidensa urheilutoiminnasta vastaavaksi valmennuspäälliköksi.

Vähä-Ruohola, 35, on SM-ikäluokkien valmennuspäälliköksi osuva valinta, sillä ex-liigapelaajalla on monipuolinen kokemus eri valmentaja- ja valmentajakoulutustehtävistä Jääkiekkoliitossa. Pestit alle 18–, 17- ja 16-vuotiaiden maajoukkueissa ovat antaneet kattavan kokonaiskuvan kansainvälisen pelin vaatimuksista. 

Erityisesti luisteluvalmennus kuuluu Vähä-Ruoholan vahvuuksiin. Hän on tuttu hahmo muun muassa Hockey Centre -palvelusta ja Kansainvälisen Jääkiekon Kehityskeskuksen opetusvideoilta.

Tapparassa Vähä-Ruohola on toiminut myös lukioikäisten kiekkoilijoiden seuravalmennuksessa. 

Myös liigajoukkueen nykyinen päävalmentaja Jussi Tapola saa vastuulleen junioritoimintaan liittyviä asioita. Kirvesrinnat kahdesti peräkkäin liigafinaaleihin (kulta ja hopea) valmentanut Tapola siirtyy kuluvan kauden jälkeen urheilu- ja kehitysjohtajaksi.

Vaihdokset eivät sisällä dramatiikkaa, sillä Tappara tiedotti mestarivalmentajansa uudesta työnkuvasta ja Jukka Rautakorven paluusta jo hyvissä ajoin, lokakuun puolivälissä.

Liikennettä tapahtuu myös junioripuolelta liigajoukkueen suuntaa. Tällä kaudella junioripuolella työskennellyt Marko Ojanen on palaamassa vuoden tauon jälkeen liigajoukkueen vaihtoaitioon. Yhtälö on mutkaton, sillä Ojanen on tänä vuonna ollut seuratöidensä lisäksi Rautakorven valmennusryhmässä myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Parhaillaan Ojanen on muun U20-joukkueen tavoin Kanadassa valmistautumassa Tapaninpäivänä alkavaan MM-turnaukseen.

B-junioreiden oto-vastuuvalmentajana toimiva Jussi Taipale puolestaan jatkaa samassa tehtävässä myös tulevana kautena, mutta nyt seuran päätoimisena työntekijänä. Tapparan seuralinjauksen mukaisesti päätoimiset valmentajat jalkautuvat myös kentälle ja ovat mukana seuran järjestämissa koulutuksissa ja leiritapahtumissa.

Tapolalla on päävastuu ensi kaudella pidettävien koulutusten ja leirien suunnittelemisesta. Jo nyt on linjattu, miten yksilövalmennusta tullaan järjestämään. Yksi osa tätä on pienissä ryhmissä tapahtuva intensiivikoulutus.