Tapparan CHL-voittotili auki

Tappara esittelee tämän kauden CHL-paitansa ensi kertaa kotiyleisölle lauantaina, kun kirvesrintojen tiistaina kaatama Lugano tulee Hakametsään. Kuva: JP Mikola


Juuri päättyneet Rion olympiakisat osoittivat, että kisaurakan alkuun tuleva tappio aiheuttaa lajista riippumatta aika lailla puristusta ja sydämen tykytystä. 

CHL-avauksensa hävinnyt Tappara helpotti otti kauden toisessa Mestareiden Liigan ottelussaan vapauttavan voiton kaatamalla vieraskaukalossa Sveitsin suurseura Luganon. Tiistain myöhäisillan ottelun loppunumerot Sveitsissä olivat Tapparalle 3–1. 

Mannheimia vastaan tulleen avaustappion jälkeen pisteet olivat Tapparalle elintärkeitä jatkoonpääsyn kannalta.
– Tämä on tasainen huippulohko, jossa on kolme kovaa joukkuetta. Lopputilanne menee varmasti kireäksi, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola puntaroi.

Ottelun avauserä oli suhteellisen tasainen, mutta maalinteossa onnistui vain Lugano. Dario Bürgler suti kiekon ylivoimalla Tapparan verkkoon. Tappara pääsi peliin kiinni toisessa erässä, jossa se nousi tasoihin Otso Rantakarin maalilla ajassa 24.57.

"Paransimme Mannheim-pelistä yksilö- ja joukkuetasolla."


– Hankala startti. Heti jäähy, vastustaja ylivoimalle ja kiekko verkkoon. Toivuimme hyvin, uskoimme omaan tekemiseen, paransimme Mannheim-pelistä yksilö- ja joukkuetasolla, saimme tarvittavat maalit ja
pelasimme kolmannen erän viisaasti, Tapola analysoi CHL:n tiedotteessa.

Tapolan kuultiin tv-kuvissa ohjeistavan joukkuetta Powerbreak-katkolla, ettei Tapparan tarvitsisi tehdä mitään taikatemppuja. Omalla pelillä ottelu lopulta kääntyikin Tapparalle. Arttu Ilomäki teki ottelun voittomaalin päätöserän alussa ajassa 41.00, ja loppunumerot laukoi Henrik Haapala, kun peliä oli pelattu 47.56.

– Joillekin pelaajille voi tulla halu ratkaista ja silloin otetaan tarpeettomia riskejä. On luotettava siihen, että tulos tulee ilman temppuja, sanoi Tapola.

Tapparan CHL-urakointi jatkuu jo tulevana lauantaina, kun Lugano lentää vastavuoroisesti Tampereelle. Lauantai-illan ottelu Hakametsästä alkaa normikaavasta poiketen vasta kello 19.

Tapparan kokoonpano tiistain voittopelissä Luganoa vastaan:

25 Henrik Haapala - 24 Jani Lajunen - 81 Jukka Peltola
27 Martin Røymark - 44 Jan-Mikael Järvinen - 26 Jere Karjalainen
19 Veli-Matti Savinainen - 22 Arttu Ilomäki - 17 Teemu Nurmi
42 Otto Rauhala - 61 Juhani Jasu - 15 Manu Honkanen
(87 Tomi Peltonen)

23 Aleksi Elorinne - 13 Valtteri Kemiläinen
6 Pekka Saravo - 52 Otso Rantakari
74 Tapio Sammalkangas - 9 Aleksi Salonen
5 Jere Rouhiainen

49 Dominik Hrachovina
(35 Teemu Lassila)