Tapparalla hurja toisen erän alku: kolme maalia kolmessa minuutissa – Godla sai komennuksen vaihtoon

Viime kauden finalistit Tappara ja KalPa iskevät tänä keväänä yhteen jo puolivälierissä. Toisen erän alkuhurmoksen perusteella puolustava mestari on valmis tittelinsä uusimiseen.

Kirvesrinnat käänsivät KalPan avauserän jälkeisen johdon muutamassa minuutissa 3–2-etumatkakseen. Kuopiolaisten Denis Godla sai väistyä veräjältään, kun Tapparan Matti Järvinen, Valtteri Kemiläinen ja Aleksi Salonen iskivät 3.25 minuutissa kolme maalia KalPan verkkoon.

Järvinen ei tarvinnut toisen erän alussa kuin 13 sekuntia ennen kuin iski kirvesrintojen playoff-kevään avausmaalin.

Ensimmäisen osaottelun avauserän jälkeen kuopiolaiset olivat piirun verran edellä, mutta toisen erän alun maalimässäjäiset käänsivät kelkan.

Kuopiolaiset onnistuivat rikkomaan kuparisen reilut viisi minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa, kun Jerry D’Amigo ohitti Dominik Hrachovinan. Osumasta kuuluu iso kiitos Kai Kantolalle, joka tarjoili maaliin poikkeuksellisen hienon syötön.

Tapparan Mikko Lehtonen jutulla Niko Hovisen kanssa ennen ottelua. Tässä vaiheessa näytti vielä siltä, että Hovinen vartioi illan ottelussa vaihtoaition luukkua, eikä KalPan maalia. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto