Tappara-sentterillä tähtäimessä U20-kisat: "Teen kaikkeni, että pääsen mukaan"

Otto Mäkinen debytoi liigapelaajana Hakametsän jäällä. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Otto Mäkinen debytoi liigapelaajana Hakametsän jäällä. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tappara-kasvatti Otto Mäkinen, 19, pelasi tiistai-iltana liigauransa toisen ottelun, kun Hakametsässä luisteli vastaan Ässät.

Kirvesrintojen taival jatkui nihkeänä, kun tappiosarakkeeseen tuli jo neljäs peräkkäinen merkintä jatkoaikahäviön muodossa.

Uransa ensimmäisen liigaottelun Hakametsässä pelannut Mäkinen ei ollut tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

- Oli aika ailahtelevaa, ja päästettiin voitto aika helposti pois. Omiin virheisiin se kaatui tänään, huonoon puolustamiseen, Mäkinen manasi.

Mäkinen merkkautti ottelussa myös uransa ensimmäisen tehopisteen liigatasolla, kun hän sai syöttöpisteen Joona Luodon 2-1-maaliin ottelun puolenvälin tienoilla. Pistetilin avaaminen ei kuitenkaan nuorta hyökkääjää paljon hetkauttanut.

- Ei se ihan hirveästi lohduta tällä hetkellä. Voitosta tässä pelataan, ei ole oikein mitään mietteitä siitä pisteestä.

Viime kaudella Ontarion juniorisarja OHL:ssä pelannut Mäkinen palasi täksi kaudeksi takaisin kotiin Tampereelle. Alkukausi on kuitenkin sujunut pääasiassa naapurikunta Lempäälässä paikallisen Kisan matkassa.

- Siellä on mennyt hyvin, ja olen ollut tyytyväinen peleihin. Olen saanut vastuuta, ja olen pystynyt olemaan sen arvoinenkin. Siellä on ollut kiva pelata, Mäkinen avaa Mestis-kokemuksiaan.

Paluu Kanadasta takaisin koti-Suomeen ei ole ainakaan toistaiseksi kaduttanut, vaan paluupäätös on tuntunut oikealta.

- Kyllä tuntuu. Tappara oli kiinnostunut minusta, ja mä olin kiinnostunut tulemaan takaisin. Ainakin tähän asti kaikki on mennyt tosi hyvin, Mäkinen kiittelee.

Kanadasta jäi käteen kokemusta

Sault Ste. Marie Greyhoundsissa edellisellä kaudella 68 ottelussa tehopisteet 7+23 merkkauttaneen sentterin Kanadan-reissu jäi siis ainakin toistaiseksi yhden kauden mittaiseksi. Päätös lähteä ei kuitenkaan kaduta.

- Kehityin siellä pelaajana, ja henkisestikin kehityin paljon, kun jouduin olemaan paljon yksin. Tosi hyvä kokemus se oli omasta mielestäni.

Myös pelillisesti Pohjois-Amerikka opetti.

- Eniten ehkä sen, että pitää olla tosi monipuolinen, jos aikoo siellä pelata. Ei riitä, että on yhdellä osa-alueella hyvä, vaan siellä pyritään kehittämään mahdollisimman monipuoliseksi pelaajaksi, Mäkinen avasi.

Pistesaldo juniorisarjassa jäi siis alle puoleen per peli, kun taas Mestiksessä tehopisteitä on syntynyt paljon kovemmalla tahdilla. Miten Suomen kakkossarja ja Kanadan juniorien ykkössarja vertautuvat toisiinsa?

- En oikein tiedä. Olen mennyt fyysisesti niin paljon eteenpäin viime kaudesta, että vaikea sanoa. Vauhtia on Mestiksessä paljon enemmän, mutta taitotaso on OHL:ssä korkeampi. Täällä toisaalta taas puolustetaan paremmin ja pelataan viisaammin, Mäkinen analysoi.

OHL:ssä on myös todella suuria tasoeroja joukkueiden välillä ja jopa niiden sisällä.

- Jotkut jengit ovat aika paljonkin huonompia kuin toiset, ja divisioonienkin välillä on tosi isoja eroja. Me pelasimme paremmassa divisioonassa, ja olihan se hyvä päästä mittaamaan tasoaan ihan Kanadan huippuja vastaan.

Tähtäimessä MM-kisat

Mäkinen on alle 18-vuotiaiden maailmanmestari keväältä 2016, ja on ollut tänäkin syksynä mukana alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Vuodenvaihteen MM-kisojen kokoonpanovalinnat alkavat olla pian edessä.

Pelipaikalla spekulointi ei kuitenkaan ole Mäkisen mieleen.

- Sehän ei mun päätettävissäni ole. Täällä pitäisi päästä pelaamaan ja antaa LeKissä mahdollisimman hyvät näytöt, niin sitten jouluna katsotaan, että riittääkö se vai ei. Kaikkeni teen, että mukaan pääsisin.

Kahteenkin otteeseen maajoukkueen mukana tälläkin kaudella ollut Mäkinen on kuitenkin ollut tyytyväinen omiin otteisiinsa Suomi-paidassa.

- Ne maaottelut mitä pääsin pelaamaan meni kyllä omasta mielestäni tosi hyvin. Sehän on kuitenkin ihan itsestäni kiinni, että saako ne näytönpaikat käytettyä kun niitä tulee.