Tappara-pelaajat jäivät eniten pistepotentiaalistaan – onko Haapalasta täyttämään nimekkään joukkueen yllättävä puute?

Kristian Kuusela (vas.), Henrik Haapala (kesk.) ja Tomáš Záborský (oik.) ovat keskeinen osa Tappara-kalustoa. Kuvat: Jukka Rautio/Europhoto.

Ennen kauden alkua Tapparaa mainostettiin ylivoimaisena mestarisuosikkina, ja myös sen kokoonpanoa pidettiin poikkeuksellisen laadukkaana. Runkosarjan kolmas sija on tyydyttävä saavutus, mutta se ei missään nimessä vastannut odotuksia.

Mutta oliko kokoonpano sittenkään ennakkohehkutuksen arvoinen? Ennen kuin vastataan itse kysymykseen, tarkastellaan ensin tilastojen kautta Tappara-pelaajien potentiaalia, sen toteutumista ja kärjen tehokkuutta.

Hyökkäyksen pistepotentiaali ja sen toteutuminen. Pistepotentiaaliin on laskettu yhteen pelaajien parhaiden Liiga-kausien tehopisteet. Pistepotentiaali ei kuitenkaan välttämättä suoraviivaisesti siirry uuteen kauteen, ja myös joukkueen korkea keski-ikä voi heikentää mittarin luotettavuutta.

Ja jos joukkueen pelaajien pistepotentiaali on korkea, on todennäköisempää, että siihen ei ylletä, koska kaikki parhaat eivät voi olla yhtä aikaa kentällä. Sama toisinpäin: jos joukkueen pistepotentiaali on ennen kauden alkua matala, se voi todennäköisemmin nousta. 

Tappara-hyökkääjien (yli 30 ottelua pelanneet) parhaiden kausien yhteenlasketut tehopisteet olivat 440, kun listakakkosen JYPin lukema jäi 403:een. Kauden aikana eniten tehopisteitä tekivät kuitenkin TPS:n (416) ja toiseksi eniten Kärppien (389) hyökkääjät.

Tappara jäi teoreettisesta maksimistaan toiseksi eniten: toteutuneet pisteet olivat 73 prosenttia maksimista. HPK:lla prosenttilukema oli kaikkein alhaisin (68 %). Eniten ”ylisuorittivat” Saipan (184 %) ja Ilveksen hyökkääjät (155 %).

Liiga-joukkueiden hyökkääjien yhteenlasketut uran maksimipisteet ja kauden 2017-18 toteutuneet tehopisteet. Lähde: Liiga.fi.

Puolustajien pistepotentiaali ja sen toteutuminen. Ennen kauden alkua erityisesti Tapparan pakistoa pidettiin muihin verrattuna ylivoimaisena ja jopa järjettömän tasokkaana (tehopisteet ovat aiheeseen tietysti vain yksi näkökulma). Tapparan tehopotentiaali olikin tilastollisesti Liigan kovin (144), kakkosena rankingissa oli JYPin peräpää (139).

Kauden aikana eniten pisteitä tekivät Kärppien (152) ja toiseksi eniten TPS:n (139) puolustajat. Eniten potentiaalistaan jäivät Ilveksen ja (59 %) ja Tapparan (76 %) pakit.

Liiga-joukkueiden puolustajien yhteenlasketut uran maksimipisteet ja kauden 2017-18 toteutuneet tehopisteet. Lähde: Liiga.fi.

Tapparan Top 3:n %-osuus kaikista tehopisteistä kausina 1975-2018. Joukkueen kärjen terävyyttä voidaan arvioida myös siten, kuinka paljon Top 3 tekee kaikista tehopisteistä.

Tapparan tämän kauden kolmen tehokkaimman pelaajan %-osuus (24 %) kaikista pisteistä on seuran Liiga-historian alhaisin. Eniten Tapparan Top 3 -pelaajat mättivät tehopisteistä kaudella 1976-77 (45 %).

Tapparan kolmen parhaan pistemiehen %-osuus kaikista tehopisteistä kausina 1975-2018. Kannattaa huomioida, että Liigassa pelattiin pitkään kolmella hyökkäysketjulla.Lähde: Liiga.fi.

Hyökkääjien Down 3:n tehopisteet. Jos Kirvesrintojen kärki onkin ollutkin tylppä, pisteet ovat jakautuneet varsin tasaisesti. Tapparan yli 30 peliä pelanneiden Down 3 -hyökkääjien yhteenlaskettu tehopistesumma on Liigan kovin (40). Tapparan yli 30 peliä pelanneista hyökkääjistä vähiten pisteitä tekivät Joona Luoto (8+8), Juhani Jasu (10+6) ja Teemu Nurmi (4+4). Se osoittaa, millaista ratkaisuvoimaa alemmista ketjuista löytyy.

Kolmen huonoimman pistemiehen yhteenlasketut tehopisteet (laskettu yli 30 ottelua pelanneista hyökkääjistä). Lähde: Liiga.fi.

Tappara-hyökkääjien tehopisteiden suhde uran maksimipisteisiin. Vain kaksi hyökkääjää, Otto Rauhala ja Joona Luoto, kokosivat uransa ennätyspisteet. Eniten maksimistaan jäivät Tomáš Záborský (39 % maksimista) ja Teemu Nurmi (19 % maksimista).

Tappara-hyökkääjien tehopisteet kaudelta 2017-18 ja uran parhaan kauden tehopisteet. Lähde: Liiga.fi.

Tappara-puolustajien tehopisteiden suhde uran maksimipisteisiin. Vain yksi puolustaja, Mikko Lehtonen (12+17), rohmusi uransa parhaat pisteet, mutta muut olivat kuitenkin melko lähellä parasta kauttaan.

Tappara-puolustajien tehopisteet kaudelta 2017-18 ja uran parhaan kauden tehopisteet. Lähde: Liiga.fi. Lähde: Liiga.fi.

Maaliodottaman ja maalien suhde (tasakentällisin). Maaliodottaman (ks. määritelmä kuvatekstistä) ja maalien välinen suhde kertoo siitä, miten pelaaja on onnistunut hyödyntämään tekopaikkansa.

Mitä lähempänä kuvioon piirrettyä (regressio)viivaa pelaaja on, siten enemmän hän on tehnyt maaleja keskimääräisen todennäköisyyden mukaisesti.

Kauimpana viivan yläpuolella on Jere Karjalainen – Kiekkoareenan marraskuisessa jutussa puhuttiin Karjalaisen ”ylisuorittamisesta”. Hän siis nakutti huomattavasti enemmän maaleja kuin maalipaikat ja laukaisumäärät antaisivat keskimäärin olettaa.  

Eniten ”alisuoritti” Matti Järvinen. Erityisesti Kristian Kuusela ja Tomáš Záborský loivat Järviselle samassa ketjussa ollessaan hyviä tontteja, mutta hän ei saanut paikoista sisään. Tappara.co-keskustelupalstalla eräs nimimerkki kirjoitti Kalpa-Tappara-pelin (13.2.) yhteydessä: "Oho! Matti Järvinen on nyt tiettävästi ensimmäinen pelaaja, joka on painanut sata laukausta peräkkäin muikkuverkkoihin."  Tilasto tukee kirjoittajan näkemystä.

Runkosarjan 22 ensimmäisen pelin jälkeen maaliodottaman suhteen eniten alisuorittanut oli Ässiin siirtynyt Jarno Kärki (ks. juttu tästä).

Maalidottaman laskeminen: Kaukalo on jaettu neljän neliömetrin ruutuihin, joihin on summattu n. 20 000 laukausta. Ruudun laskennallinen maaliodottama on maalien osuus kaikista laukauksista. Pelaajan maaliodottama saadaan, kun kerrotaan pelaajan toteutuneet laukaukset teoreettisella maaliodottamalla ja lasketaan saadut arvot yhteen. Kuviossa maalit ja maaliodottomat standardoitu (keskiarvo 100).

Mitä tästä pitäisi ajatella?

Tapparalaiset jäivät tilastojen mukaan selvästi tehokkaimmista kausistaan. Se kertoo kuitenkin enemmän joukkueen kokonaissuorittamisesta kuin yksilöistä.

Tappara pelasi ok-runkosarjan, mutta ei esittänyt kauden aikana erityisen loisteliaita otteita. Se ei missään vaiheessa ”näyttänyt mestarilta”. Peli ailahteli liikaa ja siitä puuttui toisteisuutta. Osa vaisuudesta menee sen piikkiin, että Rautakorpi on ajanut sisään uudenlaista, nopeampaa ja pelaajalähtöisempää lähestymistapaa, ja sen prosessin kehittäminen voi viedä yhtä kautta kauemmin.

Vaikka yksilöt jäivätkin parhaista kausistaan, jälkeenpäin on helppoa sanoa, että erityisesti hyökkäyksen suhteen ennakkoarviot eivät osuneet aivan maaliinsa. Hyökkäys oli kova mutta tasapaksu, siitä puuttui terävin kärki – sen osoittavat tilastot ja peli-ilme. Hyökkäyksestä uupui taikuri, MM-kisa- tai edes EHT-tason seppä. Sebastian Repo sellainen voisi olla, mutta se taso on hänessä vasta puhkeamassa.

Katse kohdistuu erityisesti Kristian Kuuselaan ja Tomáš Záborskýyn, jotka ovat molemmat nakuttaneet parhaimmillaan 59-pisteen kauden. Kuusela pelasi tasaisen ja hyvän kauden (12+32), mutta ei ollut kuitenkaan varsinainen sateentekijä. Oikeastaan Kuusela pelasi hänelle hyvin tyypillisen +40-kauden.

Záborský (10+13) taas pelasi kohtalaisen kauden eikä ollut lähelläkään sateentekijää. Tämän tason ulkomaalaisvahvistuksen pitäisi olla tehokkaampi. Záborský pelasi kuitenkin varsin yritteliäästi ja on saanut myös valmennusjohdolta viljalti kehuja asenteestaan. Záborský on leimautunut maalintekijäksi, mutta ainakin nykyään hän on – kuten Kuuselakin – pikemminkin yleismies kuin ykköstykki. K. Kuusela - M. Järvinen - T. Záborský -ketjussa olikin itse asiassa kolme pelintekijää.

Osittain Tapparan tehottomuus menee siis kesken olevan kehitysprosessin piikkiin, mutta pelistä voidaan eritellä myös pelitavasta riippumattomia suorituksia: miten pelaajat antavat murtavia syöttöjä, miten pääsevät vastustajasta kuljettamalla ohi, miten ampuvat vastustajan estelyistä huolimatta.

Tapparan vahvuudesta puuttui pelaaja, joka systemaattisesti pelkillä omilla henkilökohtaisilla taidoillaan, asenteellaan tai raivoillaan olisi yksin tehnyt maaleja tai luonut muille paikkoja. Viime kaudella sellaisia olivat Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen, edellisellä Patrik Laine. Nykykiekko on tietysti kaukana yksin tekemisestä ja menemisestä, mutta aika usein se viimeinen askel maalintekoon syntyy henkilökohtaisen taidon kautta.

Silmiinpistävää oli myös se, että hyökkäyksen tulokkaista (Niko Ojamäki, Jarno Kärki, Tomas Záborský, M. Järvinen) kukaan ei varsinaisesti säväyttänyt. Heidät voi toki myös nähdä projektipelaajina, joiden odotetaankin puhkeavan Tappara-kukkaansa vasta myöhemmin. Jos arvata pitäisi, Ojamäessä on edellä mainituista eniten kehityspotentiaalia.

Mutta myöskään vanhoista pelaajista kukaan ei Otto Rauhalaa lukuun ottamatta kohonnut uudelle, voittamisen kannalta ratkaisevalle tasolle. Joona Luoto toki otti seuraavan askeleen, mutta hänen puolustuspelissään ja pelinluvussaan on vielä paljon kehitettävää. Jos vain yksi hyökkääjä (tai kaksi) nousi uudelle tasolle, niin ainakaan siinä mielessä Tappara-valmennus ei voi taputtaa itseään selkään.

Jollain tapaa Kirvesrintojen kaudelle on kuvaavaa se, että Sportista hankittu maalitykki Markus Nenonen (18+15) teki sinioransseissa vain yhden maalin.

Mediassa päiviteltiin yleisesti sitä, miksi ihmeessä Tappara hankki kivikovaan nippuunsa vielä Haapalan ja Nenosen. Kysymys sinällään oli oikeutettu: tuollaisella rosterilla pitäisikin pärjätä. Vahvistusten hankinta oli kuitenkin perusteltu toimenpide – tarve taidolle ja ratkaisukyvylle oli sen verran akuutti.

Henrik Haapala ehti pelata kauden lopussa viisi peliä ja teki niissä tehot 2+5. Myös Haapalan peli-ilme oli raikas ja energinen. Ehkä Haapala säästyikin rapakon takana Tapparan perinteiseltä, ainakin kannattajien mukaan, lähes koko kauden kestävältä reenijumilta? Ja entä jos Nenosen alhaisen maalimäärän selittääkin se, että heti kättelyssä hänet vedettiin harjoituksissa sellaiseen juntturaan, joka aukeaa vasta elokuun puolella?

Haapalan kauden 2016-17 alku oli veret seisauttava. Hän takoi seitsemään ensimmäiseen peliin tehot 2+6. Siinä ei sinällään ollut mitään ennen näkemätöntä, mutta poikkeuksellista sen sijaan oli, että hän antoi 12 murtavaa syöttöä (murtava syöttö avaa avoimen maalintekopaikan parhaasta maalintekosektorista). Se antoi pysäyttävän merkin tulevasta potentiaalista.

Haapala oli kesän aikana kuoriutunut ajokoirasta hallitsevan mestarin ehdottomaksi ykköspelintekijäksi. Se oli muutos, jollaista harvoin näkee – kipakka ankanpoikanen pamahti loppukesän helteissä sulavaksi joutseneksi.

Tämän kauden viidessä Tappara-pelissään Haapala antoi 3 murtavaa syöttöä, joka antaa viitteen siitä, että ainakaan vielä hänen pelituntumansa ja -vireensä ei ole viime kauden veroista. Toistaiseksi eniten Haapala onkin tuonut Tapparan ylivoimaan, joka oli loppukaudesta hidasta ja staattista. Ylivoimasta puuttui Haapalan tuloon asti pelaajatyyppi, joka olisi kyennyt samanaikaisen liikkeen ja kiekonhallinnan avulla luomaan oulapalvemaista vaarantunnetta.

Eniten Tapparasta murtavia syöttöjä viimeisen viiden pelin aikana antoi Otto Rauhala (5). Haapalan tavoin Rauhalakin on kehittynyt rakkikoirasta, jos nyt ei aivan täysveristä taikuria, niin jotain orastavan harrypotterin suuntaan kuitenkin.

Mikä sitten on tämän kauden Tapparan playoff-potentiaali? Tapparan runkosarjan loppu antoi viitteitä paremmasta, mutta on muistettava, että raikkaimmat otteet nähtiin peleissä, joissa vastustajalla (Kärpät ja HPK) ei ollut enää mitään panosta.

Ensinnäkin Tapparalle on vaikea tehdä maaleja (runkosarjassa HIFK:n jälkeen toiseksi vähiten). Maalivahtipeli on kunnossa. Hyökkäyskalusto on laaja, ja Haapala tuo siihen tarvittavaa extrataitoa, yllätyksellisyyttä ja ratkaisuvoimaa. Nenosessa ja Revossa on ainakin periaatteessa aineksia maaliruiskuiksi. Pakisto on poikkeuksellisen laadukas ja leveä. Eikä myöskään kannata unohtaa, että Tappara otti kauden aikana eniten jatkoaikavoittoja – se kertoo kyvystä ratkaista, kun sitä eniten tarvitaan.

Joukkueessa on rutkasti potentiaalia, mutta runkosarjassa nähty peli ei vielä riitä. Kun runkosarjan aikana ei syntynyt peli-ilmeen toistuvuuden kautta selvää kuvaa joukkueen tasosta, pudotuspelien suorituskyky on keskimääräistäkin haastavampi arvioitava. Jukka Rautakorpi halusi ennen kauden alkua joukkueen olevan "muuntautumiskykyinen, vähän kuin ameeba". Ehkä se on juuri sitä mitä tilattiin: vaikea ottaa tolkkua.