Sveitsi jysäytti jymypaukun

Näitä hetkiä ei synny helpolla sunnuntai-iltana. Sveitsi lähetti Leijonille myrskyvaroituksen. Kuva: HSP.

Fabrice Herzog järjesti ansainvälisiä kaukaloita dominoineelle Kanadalle suuren järkytyksen.

Vasta 22-vuotias laitahyökkääjä upotti kiekon kaksi kertaa hallitsevan maailmanmestarin verkkoon ja tahditti Sveitsin sensaatiomaiseen 3–2-voittoon.

Herzog kruunasi iltansa upottamalla Sveitsin ratkaisuosuman Kanadan vahdin Calvin Pickardin taakse jatkoajalla.

Hän oli merkittävässä roolissa jo päätöserän alussa käynnistämällä Sveitsin kirin.

Sveitsi voi kiittää Herzogin ohella loisto-ottelun pelannutta Leonardo Genonia. Veskari piti maalin puhtaana tultuaan Jonas Hillerin tilalle kahden kanadalaisosuman jälkeen.

Ryan O'Reilly ja Mitch Marner veivät Kanadan 2–0-johtoon jo reilussa kuudessa minuutissa.

Siinä vaiheessa Kanada näytti vyöryvän Sveitsin yli vastustamattomasti.

Mutta ei – Sveitsi haistoi saumansa Kanadan alkurynnäkön laannuttua ja tarttui tilaisuuteen mestarillisesti.

Sveitsin voitto oli jymy-yllätys.

Kanada kaatui vasta kolmannen kerran MM-turnauksessa. Edelliset voitot ovat keväiltä 2010 ja 2012.

Kanada on hallinnut kansainvälisiä kaukaloita suvereenisti kevään 2015 MM-kisoista lähtien.

Kolmen MM-turnauksen saldo on tyrmäävä: Kanada on voittanut 25 ottelustaan peräti 23 murskaavalla maalierolla 134–34.

Sveitsin lisäksi vain Suomi on pystynyt lyömään kiilaa Kanadan vyörymiseen.

Leijonat kaatoivat Kanadan viime keväänä alkulohkon kamppailussa 4–0, mutta voimasuhteet kääntyivät MM-finaalissa. Kanada pääsi mestaruusjuhliin 2–0-voiton jälkeen.

Sveitsi-tappiosta huolimatta Kanada on edelleen suurin mestarisuosikki. Voi olla, että alkulohkotappio oli joukkueelle juuri kaivattu herätys.

MM-turnaus oli Kanadalle pitkään välttämätön paha ja virkistävä reissu NHL-kautensa päättäneille kiekkoilijoille.

Ei enää.

Kenties pelaajat piipahtavat edelleen yössä kaksiviikkoisen rupeaman aikana, mutta päähuomio keskittyy joka tapauksessa kaukalotapahtumiin.

Kun mukaan saadaan vuosittain toinen toistaan kovempia pelaajia, Kanada voidaan julistaa kestosuosikkien joukkoon.

Mielenkiintoista nähdä, miten loistoesitys vaikuttaa Sveitsin peliin sunnuntaisessa Suomi-kamppailussa.

Saiko Patrick Fischerin luotsaama joukkue hirmuisen itseluottamusruiskeen vai veikö täysosuma parhaat paukut?

MM-tulokset

A-lohko:

Italia-Saksa 1–4 (1–2, 0–2, 0–0)

B-lohko:

Kanada-Sveitsi ja 2–3 (2–0, 0–0, 0–2, 0–1)