Suomen loputkin CHL-paikat ovat ratkenneet

Niin Tappara kuin Salzburg pelaavat ensi kaudellakin CHL:ssä. Kuvassa Alexander Pallestang ajaa takaa Otto Rauhalaa. Europhoto/Jukka Rautio.

Liigan puolivälierien myötä ratkesivat myös loput Suomen ensi kauden CHL-paikat. Ne veivät Tappara ja HIFK. Jo aiemmin olivat JYP CHL:n mestarina sekä runkosarjan perusteella Kärpät ja TPS varmistaneet omat paikkansa.

– Se oli hieno asia. CHL-paikan saaminen oli yksi tavoitteistamme. Samalla helpottui myös ensi kauden ohjelmamme. Nyt tarvitsemme vain muutaman harjoitusottelun, sanoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

CHL alkaa hiukan tätä kautta myöhemmin, kun ensimmäiset ottelut ovat vasta 30. elokuuta. Tällä kaudella pelit alkoivat jo 24. elokuuta. Alku pelataan kiivaaseen tahtiin, kun jokainen joukkue pelaa neljä peliä syyskuun yhdeksänteen päivään mennessä. Alkulohkojen kaksi viimeistä peliä on taas lokakuussa. Pudotuspelien kolme kierrosta ovat tuttuun tyyliin marraskuussa, joulukuussa ja tammikuussa. Finaali on viides päivä helmikuuta.

Mukana on taas 32 joukkuetta. Suurin osa paikoista on ratkennut jo nyt. Tähän mennessä ratkenneet paikat:

Ruotsi (5 paikkaa)

Växjö Lakers (runkosarjan voittaja)

Djurgården (runkosarjan kakkonen)

Frölunda Indians (runkosarjan kolmonen)

Skellefteå AIK (välieräjoukkue)

Malmö Redhawks (välieräjoukkue)

Suomi (5 paikkaa)

JYP (CHL:n mestari)

Kärpät (runkosarjan voittaja)

TPS (runkosarjan kakkonen)

Tappara (välieräjoukkue)

HIFK (välieräjoukkue)

Sveitsi (4 paikkaa)

SC Bern (runkosarjan voittaja)

EV Zug (runkosarjan kakkonen)

Tšekki (4 paikka)

HC Pilsen (runkosarjan voittaja)

Mountfield HK (runkosarjan kakkonen)

Kometa Brno (välieräjoukkue)

Oceláři Třinec (välieräjoukkue)

Itävalta (3 paikkaa)

Vienna Capitals (runkosarjan voittaja)

Red Bull Salzburg (jatkosarjan voittaja)

Saksa (3 paikkaa)

Red Bull München (runkosarjan voittaja)

Eisbären Berlin (runkosarjan kakkonen)

Britannia (1 paikka)

Cardiff Devils (liigamestari)

Puola (1 paikka)

GKS Tychy (pudotuspelimestari)

Ranska (1 paikka)

Rouen Dragons

Continental Cupin voittaja

Junost Minsk (Valko-Venäjä)