Sota kaipaa yhtäkin miestä

Harvoin on yhdenkään jääkiekkoilijan loukkaantuminen ottanut päähän yhtä paljon kuin otti puolustaja Joni Lehdon kaatuminen polvivammaan kevään 1995 ensimmäisessä välieräottelussa TPS:aa vastaan.

Väitän vieläkin, että ilman kauden 1994-95 parhaaksi tulokkaaksi valitun ja SM-liigan tähdistökentälliseen äänestetyn ”Magnum 44:n” loukkaantumista Lukko olisi kaatanut TPS:n ja edennyt finaaliin asti. Siinä tapauksessa toria oli todennäköisesti tarvittu jo 20 vuotta sitten.

Tunnustan kuuluvani niihin optimisteihin, jotka puhuivat torilla pidettävistä juhlista ääneen kuluvan liigakauden kynnyksellä. Kauden mittaan usko on horjunut, mutta ei sentään kokonaan kaatunut. Viime lauantain jäljiltä ollaan kuitenkin jo hyvin lähellä sitä, että panokseni siirtyvät sinikeltaisten värien sijaan jollekin nelikosta Kärpät-HIFK-JYP-Tappara.

Jos joku kehtaa väittää, että Lukko voisi pärjätä Liigassa ilman kahta terävintä syömähammastaan eli Ville Vahalahtea ja Aaron Gagnonia, niin siinähän väittää. Väittää voi, mutta uskominen on jo ihan eri asia ja uskojat lienevät tällä kertaa harvinaisen vähissä.

Vanha viisaus sanoo, ettei sota kaipaa yhtä miestä, eikä välttämättä kahtakaan, mutta jääkiekkojoukkueen kanssa onkin jo eri juttu. Tämän hetken Liigasta ei yksikään joukkue, ei edes Kärpät kestäisi sitä, että noutaja hakee samaan aikaan kaksi parasta pistemiestä.

Lohdullisinta Gagnonin ja Vahalahden loukkaantumisissa on se, että molemmat toipunevat pelikuntoon vielä kuluvan kauden aikana. Vahalahden pitäisi olla mukana ruodussa jo seuraavan maaottelutauon jälkeen ja Gagnoninkin viimeistään pudotuspelien alkaessa.

Kirjoitin viikko sitten, että Lukon on pakko lähteä etsimään uusia pelaajia kansainvälisiltä markkinoilta, mikäli mieli menestyä kevään tärkeimmissä peleissä. Viikontakaiset sanat saivat lisää painoa lauantaina, kun Gagnon ja Vahalahti kaatuivat samaan aikaan sairasvuoteelle. Nyt tarve vain on entistä isompi.

Viikko sitten toivelistallani oli kakkosketjun sentteri ja ylivoimaan laukaisuvoimaa tuova isokokoinen kaukalouskottava pakki. Tilanne on muuttunut nopeasti, sillä nyt tarvitaan jo kaksi sentteriä ja edelleen se pakki. Vahalahtea ei voi laidassa korvata kukaan, mutta antaa vammoistaan toipuneen Joni Nikon yrittää. Nälkää ja tahtoa vuoden takaiselta nuorten maailmanmestarilta tuskin ainakaan puuttuu, mutta taitojen kanssa voi olla eri juttu.

Hannu Vanhatalo ja kumppanit ovat tehneet pelaajamarkkinoilla enimmäkseen hyvää työtä, mutta hutejakin on vuosien saatossa tullut. Toivoa sopii, että tässä tilanteessa kärsivällisyys riittäisi ohittamaan tarjokaslistalla niin seistoset kuin makarovitkin.

Seistonen on tietysti Lukossa kaudella 2009-10 yhden syöttöpisteen ja seitsemän miinusta kolmessatoista ottelussa saalistanut Aki Seistonen. Makarov on puolestaan Sergei Makarov, jonka saldoksi surullisella kaudella 1996-97 jäi 13 peliä, 0+1 pistettä ja teholukema -10.

Viimemainitulla kaudella Lukon pelipaitaa kantoi ennätykselliset yhdeksän ulkomaalaista, joista oikeastaan vain kahta eli maalivahti Boris Roussonia ja puolustaja Oscar Ackeströmiä kehtasi kutsua pelimiehiksi. Valmentajana aloitti muuan Freddy Lindroos, mutta hänestä ei tällä kertaa sen enempää. Saipahan kuitenkin Lu-ketjunsa täyteen eli Luulajan ja Luganon antamia potkuja seurasi lähtö Lukostakin.

Sergei Makarov lienee päässyt Raumalle nimensä vuoksi. Vasta täällä karu totuus selvisi eli kysymys ei ollut sen enempää maailmanluokan jääkiekkoilijasta kuin mestariluokan keihäänheittäjästäkään. Lukon Makarov kuului sarjaan pelkät venäläiset.