Slovenian ihmenousu toi yllätyspisteen

Lisää päänvaivaa Leijona-luotsi Lauri Marjamäelle. Slovenia todisti vaarallisuutensa kuromalla Sveitsin neljän maalin johdon umpeen. Kuva: HSP.

Slovenialle povattiin suuria vaikeuksia, kun maan kirkkain kiekkotähti Anze Kopitar päätti jättää MM-turnauksen väliin pitkän harkinnan jälkeen.

Nik Zupancicin luotsaaman joukkueen startti olikin sysimusta.

Laitahyökkääjä Simon Bodenmann ampui Sveitsin 4–0-johtoon jo ajassa 17.47.

Siinä vaiheessa Slovenian murskatappio näytti väistämättömältä.

Mutta kuinka kävikään – Zupancic vaihtoi ensimmäisellä erätauolla veskariksi Matija Pintaricin ja sai herätettyä joukkueen muutenkin.

Silti loppu oli uskomaton: 38.31 Jan Mursak 1–4, 45.50 Ziga Jeglic 2–4, 54.02 Jan Urbas 3–4, 55.23 Robert Sabolic 4–4 ja päätöshetkille vielä ylivoima.

Voitto-osuma oli pariin otteeseen sen kuuluisan hiuskarvan varassa.

Lopulta Sveitsi selviytyi piinapenkistä ja sinetöi 5–4-voiton Damien Brunnerin rankkarilla.

Silti suurimmat aplodit ansaitsee ihmenousun tehnyt Slovenia.

Vastaavat temput ovat erittäin harvinaisia tällä tasolla. Neljällä maalilla johtanut joukkue on hävinnyt A-sarjan MM-kisaottelun vain kolme kertaa.

Edesmenneelle Itä-Saksalle kävi näin vuonna 1963 Kanadaa vastaan. 4–0-johto vaihtui 5–11-tappioon.

Kaksi muuta romahdusta on tullut Leijonille.

Suomi johti kevään 1990 MM-turnauksessa Kanadaa vastaan jo 4–0, kunnes neljä osumaa ampunut Steve Yzerman tahditti mahtimaan 6–5-voittoon.

Kevään 2003 kotikisojen tyrmäys ei unohdu koskaan. Kolme maalia upottanut Teemu Selänne johti Suomen 5–1-johtoon surullisenkuuluisassa puolivälierässä Ruotsia vastaan, mutta valtava huutomyrsky vaihtui myöhäisillan mittaan mykistäväksi hiljaisuudeksi.

Ruotsi kuroi eron umpeen Peter Forsbergin piiskaamana ja ratkaisi voiton Per-Johan Axelssonin maalilla.

 

Simek kuritti Valko-Venäjää

 

Toista MM-turnaustaan pelaava Radim Simek oli kipein piikki Valko-Venäjän lihassa.

Ensin Liberecin puolustaja taklasi Valko-Venäjän tähtihyökkääjän Andrei Kostitsynin painavasti jään pintaan ja täräytti kohta perään Tshekin 4–1-osuman siniviivalta.

Tämä maali lamaannutti jo toisen tappion kärsineen Valko-Venäjän lopullisesti. Rennosti pelannut Tshekki vyöryi vakuuttavaan 6–1-voittoon ja pyyhkäisi edellisillan Kanada-tappion nopeasti mielestään.

Philadelphian laituri Jakub Voracek nousi Tshekin pistesepoksi lukemin 1+2.

Nykytahdilla Valko-Venäjän A-sarjapaikka ja kanadalaisvalmentaja Dave Lewisin pesti ovat pahasti uhattuna.

On selvää, ettei Valko-Venäjän presidentti Aleksander Lukashenko katsele pitkään joukkueen kompurointia. Lukashenko tunnetaan intohimoisena kiekkomiehenä. Kun mitta täyttyy, silloin kenenkään ei ole mukava olla.

MM-tulokset

A-lohko:

Latvia-Tanska 3–0 (0–0, 1–0, 2–0)

Slovakia-Italia ja 3–2 (1–0, 0–1, 1–1, 1–0)

B-lohko:

Sveitsi-Slovenia vl 5–4 (4–0, 0–1, 0–3, 0–0, 1–0)

Valko-Venäjä-Tshekki 1–6 (0–2, 1–1, 0–3)

Lisää aiheesta