Slovakialaisen legendan poika nousi parrasvaloihin

Maistuu! Legendaarisen Peter Bondran poika David upotti Slovakian avausosuman Ranskan verkkoon. Kuva: Ondrej Deml/CTK Photo – AOP.

Pitkään näytti siltä, ettei slovakialaisen kiekkolegendan Peter Bondran vanhemmasta pojasta Davidista tule koskaan kansainvälisen tason kiekkoilijaa.

Bondran, 25, uralle lyötiin jo pistettä, kun hän pelasi neljä erittäin vaatimatonta kautta (2012–16) Michiganin joukkueessa. Sinä aikana hyökkääjälle kertyi USA:n yliopistosarjassa NCAA:ssa vain 68 ottelua onnettomin tehoin 1+4=5.

Annapolisissa kasvanut Bondra Junior päätti kokeilla vielä isänsä kotimaassa Slovakiassa. Hän pärjäsi mukavasti HK Popradissa 2016–18, mutta vaatimattomat saldot (9+11=20 ja 6+12=18) eivät luvanneet vielä ruusuista tulevaisuutta.

Niinpä Bondra hämmästyi keväällä, kun Slovakian GM Miroslav Satan soitti ja kysyi kiinnostusta maajoukkueeseen. Hän luuli visiitin jäävän muutaman harjoitusmaaottelun mittaiseksi, mutta sen sijaan kova puurtaja valtasi paikan MM-joukkueesta.

– Olen todella ylpeä ja iloinen päästyäni Slovakian maajoukkueeseen. Vaikka olen asunut koko elämänä Yhdysvalloissa, silti pidän itseäni slovakialaisena, Bondra kuvaili IIHF:n nettisivuilla.

Innostus kasvoi entisestään helatorstaina, kun Bondra tahditti Slovakian 3–1-voittoon Ranskasta. Työteliäs laitahyökkääjä ampui Slovakian avausmaalin ja oli pohjustamassa toista osumaa.

Bondra tietää, ettei hän pääse koskaan isänsä loistaviin saavutuksiin. Pääosin Washingtonissa pelannut Bondra kolusi NHL:ssä peräti 1081 runkosarjaottelua ja takoi niissä 503+389=892 pistettä.

Bondra Senior on kaikkien aikojen kolmanneksi tehokkain slovakialaiskiekkoilija NHL:ssä. Edellä ovat vain Peter Stastny ja Marian Hossa.

Hän on kolmantena myös pelimäärissä heti Zdeno Charan ja Hossan jälkeen.

Maaleissa edellä on vain Hossa.

– Olisi upeata, jos pystyisin täyttämään edes 25 prosenttia isän saavutuksista, Bondra Junior heitti.

Isä-Bondran kansainvälinen ura huipentui keväällä 2002 Ruotsin MM-turnauksessa, kun hän ratkaisi Slovakialle maan ensimmäisen ja edelleen ainoan maailmanmestaruuden.

Bondra ampui MM-finaalissa kaksi osumaa Venäjän verkkoon. Jälkimmäinen maali oli mestaruusmaali. Se syntyi Zigmund Palffyn syötöstä. Tilanne syntyi venäläispuolustaja Dmitri Riabikinin tunaroitui hyökkäyssinisellä.

Slovakian kansallissankarilla on myös toinen poika, mutta Davidin 21-vuotiaasta pikkuveljestä Nicholasista ei kannata odottaa huippukiekkoilijaa.

Nicholas pelasi päättyneellä kaudella NCAA:n kolmostasolla Amherst Collegen joukkueessa. Käytännössä voidaan puhua harrastesarjasta.

A-lohko:

Slovakia-Ranska 3–1 (1–0, 1–1, 1–0)

B-lohko:

USA-Latvia ja 3–2 (1–1, 1–1, 0–0, 1–0)