SK: Ässät kiinnostunut Semir Ben-Amorista

Semir Ben-Amor on rymistellyt tämän kauden KHL-kaukaloissa Jokereissa.​
Semir Ben-Amor on rymistellyt tämän kauden KHL-kaukaloissa Jokereissa.​

Porin Ässät on kiinnostunut hankkimaan riveihinsä Semir Ben-Amorin, kertoo Satakunnan Kansa. Ben-Amor edustaa tällä hetkellä KHL:ssä pelaavaa Jokereita, jonka kanssa hän myös ensisijaisesti yrittää päästä jatkosopimukseen. Ben-Amor on edustanut helsinkiläisseuraa syksystä 2009.

Sitä ennen hän pelasi kaksi kautta Rauman Lukossa. Kovaotteinen rymistelijälaituri muistetaan Raumalta muun muassa siitä, että hän kävi kostamassa Bluesin Erkki Rajamäelle Juha-Pekka Haatajan jalkavamman.

Ässien maalivahtiosasto tulee muuttumaan. Rasmus Rinne lähtee seurasta varmasti. Uudeksi ykkösmaalivahdiksi tulee Ilta-Sanomien mukaan Ari Ahonen - ei Hannu Toivonen, kuten Iltalehti uutisoi. Juuso Riksman haluaisi SK:n mukaan jatkaa Porissa, mutta hänen pitäisi suostua palkanalennukseen.

Maalivahtien lisäksi Ässät etsii ensi kauden joukkueeseensa vielä yhtä puolustajaa ja kahta laitahyökkääjää. Sentteriosasto on täynnä, kun SK:n tietojen mukaan Ässät sai kiinnitettyä oman kasvattinsa Matti Kuparisen. Ilta-Sanomat kertoi tämän kauden ykkössentteri Mika Niemen siirtyvän Kärppiin.