Saku Mäenalanen mahdollisesti viikkoja sivussa

Ilmassa on tiistai-iltana ylimääräistä sähköä, kun Kärpät pelaa kauden ensimmäisen liigaottelunsa kotiareenallaan Raksilassa. Eikä vähiten siksi, että vastassa on HIFK.

– Kaikki puhuvat HIFK:sta ylivoimaisena mestarisuosikkina. Kaikki haluavat voittaa stadin kingit. Myös me, Kärppien päävalmentaja Kai Suikkaen sanaili joukkueen aamupäiväharjoituksen jälkeen.

– Tämä oli sellainen herättelyharjoitus, mutta pirteän näköistä meininkiä.

Kärpät säätää edelliseen HPK-otteluun verrattuna kokoonpanoa, sillä 18-vuotias Radek Koblizek pelaa uransa toisen liigaottelun. Hänet istuteaan nelosketjuun Miska Humalojan ja Antti Kalaputaan rinnalle. Tilaa hyökkäysosastolla hänelle tekee Aku Kestilä.

Koblizek debytoi Liigassa viime maaliskuussa Lahdessa Pelicansia vastaan. Hänelle merkittiin peliaikaa 10.51 ja kolme laukausta.

Kokoonpanosta puuttuvat heti kauden avausottelussa TPS:ää vastaan loukkaantuneet puolustaja Taneli Ronkainen sekä 2014 U20 MM-kultaa ja turnauksen maalipörssin voittanut laitahyökkääjä Saku Mäenalanen.

– Toisella on yläraaja- ja toisella alaraajavamma. Ronkaisen kohdalla puhutaan paluusta 1–2 viikon sisällä, mutta Mäenalasen kohdalla kysymys on pitemmästä toipumisajasta. Tietoa saadaan enemmän magneettikuvauksen jälkeen, Suikkanen valotti.

Mäenalanen käveli tiistaina pukukoppikäytävällä siviilit päällään, ja ontui selvästi vasenta jalkaansa.

"Koblizek on kansalaisuudeltaan tshekki, joka tuli kasvamaan ja kehittymään Kärppien juniorimyllyyn 15-vuotiaana syksyllä 2013."

Paitsi suuren yleisön, myös Suikkasen huomio kiinnittyy kahteen HIFK:n tähtipelaajaan; Juhamatti Aaltoseen ja Niklas Bäckströmiin.

–Valmensin ”Juhista” Mikko Haapakosen apuvalmentajana Kärppien A-nuorissa 2003–2004, ja sanoin jo silloin Mikolle, että en ymmärrä jääkiekosta yhtään mitään, jos siitä pojasta ei tule NHL-tasoista pelaajaa, Suikkanen muisti.

– No, en vissiin sitten ymmärrä mitään, koska hänestä tuli vain KHL-, olympia- ja MM-tason pelaaja, Suikkanen veisteli.

1997 ikäluokkaa edustava Koblizek on kansalaisuudeltaan tshekki, joka tuli kasvamaan ja kehittymään Kärppien juniorimyllyyn 15-vuotiaana syksyllä 2013. Hän on terrierimäinen ja tuottelias laitahyökkääjä, joka ampuu oikealta. Mittaa on 175 senttiä ja painoa 73 kiloa.

Koblizek on juniorivuosinaan kuulunut Tshekin eri juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin.

Kärppien A-junioreissa hän on ehtinyt takoa kovaa jälkeä. Kolmen kauden aikana hän pelasi yhteensä 118 ottelua komein tehoin 50+51=101.

Tällä kaudella tilastoissa on kaksi CHL-ottelua 0+1=1.