SaiPa lähetti junnut Mikkeliin

Kalevankankaalla lauantaina pelaavassa SaiPan joukkueessa kauden toiseksi paras maalintekijä on neljästi liigaverkkoa tällä kaudella heiluttanut Ville Vainikainen. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

 

Vedonlyöntikertoimien muutosindeksit vilkkuivat lauantaina punaisella, kun SaiPan kokoonpano vieraspelissä Mikkelissä tuli julkisuuteen.

"Nämähän ovat kaikki hyökkääjät nelosketjun miehiä SaiPan tämän päivän kokoonpanossa."

Lappeenrantalaisjoukkue matkasi Etelä-Savoon yhtä pelaajaa vajaalla kokoonpanolla, missä kaiken lisäksi kaksi ketjua on täynnä A-junioreita.

Mikkelin pelin istumapaikat oli myyty loppuun jo ennen lauantaita. SaiPalla on matkassa yli 300-henkinen fanijoukko.

- Tuskin fanit tämän jälkeen paljoa kiertelemään lähtevät. Facebookista päätellen aika moni katui jo päätöstään lähteä Mikkeliin. Nämähän ovat kaikki hyökkääjät nelosketjun miehiä SaiPan tämän päivän kokoonpanossa, kommentoi Kisapuiston A3-katsomon kausikorttilainen nimettömänä.

SaiPan kolmosketjussa pelaavat Lauri Piironen, Antton Mönkäre ja Henry Karjalainen. Nelosketjun muodostavat Jesse Hallikas, Kristian Afanasjev ja Jimi Aavikko.

Lappeenrannassa syntynyt Hallikas, 19, ja Vantaalla syntynyt Aavikko, 19, pelaavat ensimmäisen liigaottelunsa. Venäläismeksikolainen Afanasjev, 18, debytoi torstain kierroksella vajaan viiden peliminuutin verran.

TPS:stä siirtorajalla SaiPaan saapuneelta Teemu Lämsältä jäi torstain kotipeli Sportia vastaan kesken toisessa erässä tapahtuneen keskialueen törmäyksen jäljiltä.

SaiPa on ilmoittanut loukkaantuneiksi hyökkääjät Mikael Kurosen, Elmeri Kaksosen, Tomi Leivon, Saku Salmisen, Joni Nikon, Lämsän ja Eetu Kosken sekä puolustajat Lauri Taipaluksen, Brett Carsonin ja Kalle Maalahden.

Loukkaantuneiden ja seurasta ainakin loppukaudeksi pois myytyjen pelaajien tilillä on tällä kaudella 65 tehtyä maalia. SaiPa on tehnyt 51 ottelussaan 108 maalia.