Saarela ei ole ollut vielä kertaakaan tyytyväinen peliinsä: "Olen itselleni aika ankara"

Aleksi Saarela on saanut tällä kaudella tuulettaa Lukon paidassa maalia 11 kertaa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Reilu vuosi sitten Nuorten MM-kisoissa Aleksi Saarela sävähdytti kaukalossa, mutta myös sen ulkopuolella. Hän esimerkiksi ilmoitti suorassa televisiohaastattelussa, että ”kanukit rupesivat paskomaan housuunsa, kun annettiin kovuutta.”

Kultajuhlissa hän ryhtyi haastattelemaan Patrik Lainetta lavalla tuhansien ihmisten edessä.

Saarela on moneen kertaan todennut, ettei hän halua haastatteluissa hokea hokijargonia. Se on hänen mielestään unista.

Tällä kaudella pelinjälkeishaastatteluissa ei ole nähty eikä kuultu viimevuotista Saarelaa. Hän on usein vetänyt pipon syvälle päähän ja nostanut kaulukset pystyyn.

Paitsi kerran. Kun Lukko kukisti kolme viikkoa sitten HIFK:n, Saarela ilmestyi haastatteluun pelkkä valkoinen pyyhe lanteillaan. Kommenteissakin oli selkeästi pilke silmäkulmassa.

Saarela oli auttanut Lukon voittoon kahdella maalisyötöllään.

– Niistä haastatteluista voi päätellä sen, että olen aika ankara itselleni. Voitot ovat tärkeitä, mutta mä en pysty ajattelemaan pelkästään sitä, jos peli ei ole ollut sitä, mitä haluan.

Montako kertaa olet ollut tyytyväinen omaan peliisi?

– En varmaan kertaakaan. En ainakaan muista. Ei ole ollut sellaista peliä, että olisin voinut katsoa itseäni peilistä ja sanoa, että nyt oli sellainen show, johon voi olla tyytyväinen.

Saarelalta odotettiin tällä kaudella paljon. Hyökkääjä puhui kauden alla MM-kisapaikasta, ja hänelle oli laskettu iso ruutu Lukon hyökkäyksessä.

Tulevaisuus oli turvattu, sillä NHL-sopimus Carolina Hurricanesin kanssa oli syntynyt jo keväällä.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Elokuussa Saarela joutui "päiväkirurgiseen operaatioon", joka myöhemmin paljastui jalkaleikkaukseksi.

– Onhan tämä kausi ollut aika erikoinen. Ensin sain hyvän treenikauden alle. Tuntui, että voisin päästä hätyyttelemään pelipaikkaa jo toiselle puolelle rapakkoa, Saarela muistelee.

– Sitten yhtäkkiä joudun puun takaa leikkaukseen. Kuuteen viikkoon en saa tehdä mitään, ja kesän hyvä treenipohja valuu hukkaan. Koko pohja kaudelta raavittiin pois.

Saarela kävi Carolinan leirillä, mutta NHL-paikasta ei voinut enää edes haaveilla. Hän palasi Raumalle, ja pääsi Lukon mukaan.

Kunnes loukkaantui uudelleen törmäyksessä KalPan Matias Myttysen kanssa. Nivusvamma haittasi pelaamista marraskuun maajoukkuetaukoon asti,ja pari peliä Saarela jätti kokonaan väliin.

Saarela on pystynyt pelaamaan 43 peliä ja keräämään niissä pistesaldon 11+10=21. Seuraava mahdollisuus pistesaldon lisäämiseen ja onnistumisten metsästämiseen saattaa olla käsillä tiistaina Vaasassa.

Saarela on taas Lukon kokoonpanossa, mikäli hän vain pystyy pelaamaan.Se ei ole varmaa, sillä Saarela törmäsi maanantain aamuharjoituksissa rajusti laitaan.

Vammoja ja vastoinkäymisiä olisi varmasti ollut tarpeeksi ilmankin.