Rynnäs saa paikkansa Lahdessa

Mitä ilmeisimmin matkustusbudjettiaan täksi kaudeksi kiristänyt Kärpät vetää jälleen, jo kauden neljännen kerran, tehokkaan etelän kiertueen. Piikkipaikkaa selkeästi pitävä joukkue käy Pelicansin ja KooKoon vieraina peräkkäisinä päivinä.

Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli laski, että peräkkäispäivien etelän peleissä on vihdoin Jussi Rynnäksen aika päästä takaisin luukulle. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Lahdessa oululaiset saavat tänään vastaansa tappiokierteeseen joutuneen kotijoukkueen. Pelicans on hävinnyt viisi viime peliään, joista se on pystynyt nyhtämään vain yhden pisteen Lukolta. Pelicansin viimeisimmän kuukauden eli kahdeksan ottelun saldo on neljä pistettä.

Kärpät on täysin päinvastaisessa vauhdissa. Oululaisilta on lipsunut viimeisimmän kuukauden aikana vain yksi piste Oulusta sen hakeneelle HIFK:lle.

Mielenkiintoisin uutinen illan kokoonpanoissa on Kärppien maalivahtitilanne. Kauden alun odotettu ykköstorjuja Jussi Rynnäs on katsellut ottelut sivusta viiden viikon ajan, ellei huomioida seitsenminuuttista, jonka hän pelasi Vaasan vierasottelun loppuhetkillä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuolloin Kärpät oli hukannut päätöserän alussa neljän maalin johdon enää johtotilanteeksi 4–3, kun oululaisrivejä heräteltiin komentamalla Veini Vehviläinen penkille.

Rynnäs pelaa Lahdessa melkoisten paineiden alla, vaikka oli toki hyvinkin odotettua, että hänelle tulisi töitä jommasta kummasta peräkkäisien päivien vieraspeleistä.

Kärppien rivistön ainoita muita merkittäviä asioita on HIFK-ottelussa loukkaantuneen ja Tappara-pelin sivussa olleen Teemu Kivihalmeen palaaminen pakkipareihin.

Pelicansin maalilla aloittaa Janne Juvonen, vasta toista kertaa marraskuun aikana.

Lahtelaisten rivit oikenevat huomattavasti, kun sekä Libor Sulak että yli kuukauden sivussa ollut Mikko Kousa ovat takaisin tositoimissa. Enää Jesse Saarisen tai Aleksi Rekosen ei tarvitse tuurailla pakkiosastoa.

Pelicansin puolustajien vaivaisosastolle on Jordan Rowleyn rinnalle liittynyt Juha Leimu, jonka tapauksessa menetys näkyy enemmänkin ylivoimapelissä.

Pelicans

Jesse Mankinen–Miska Siikonen–Iikka Kangasniemi; Libor Sulak–Mikko Kousa

Aleksi Mustonen–Antti Tyrväinen–Aleksi Rekonen; Casimir Jürgens–Stefan Lassen

Jesse Saarinen–Hannes Björninen–Joonas Alanne; Alex Lindroos–Nico Manelius

Taavi Vartiainen–Roope Elimäki–Jonne Jantunen; Severi Lahtinen (13. hyökkääjä)

Maalilla Janne Juvonen (Joona Voutilainen)

Kärpät

Julius Junttila–Mikael Ruohomaa–Charles Bertrand; Miika Koivisto–Shaun Heshka

Saku Mäenalanen–Nicklas Lasu–Ville Leskinen; Lasse Kukkonen–Mikko Niemelä

Jyri Junnila–Jasse Ikonen–Juha Koivisto; Teemu Kivihalme–Jani Hakanpää

Jari Sailio–Miska Humaloja–Sami Anttila; Aleksi Mäkelä (7. puolustaja)

Maalilla Jussi Rynnäs (Veini Vehviläinen)