Roman Zitny debytoi Ässissä vanhaa seuraansa vastaan

Ässät pelasi päävalmentaja Jyrki Ahon mukaan Pitsiturnauksessa pari hyvää erää. Kuva. Juha Sinisalo

Ässät esittelee kotiyleisölleen joukon uusia pelaajia torstain harjoitusottelussa KooKoota vastaan. 

Mukana on myös yksi edustusjoukkueessa debytoiva pelaaja, kun A-nuorissa harjoituskauden aloittanut Roman Zitny pelaa ensimmäisen ottelunsa Ässien edustusjoukkueessa.

Vuonna 1997 syntynyt Zitny pelasi viime kaudella Nuorten SM-liigassa KooKoo:n paidassa 44 ottelua tehoin 11+17 =28.

Slovakialainen Zitny siirtyi Ässien junioreihin kaudeksi 2014-15 kotimaansa HK Ruzinov 99 Bratislavasta. KooKoon A-junioreissa hän pelasi viime kauden lisäksi kauden 2015-16 loppupuoliskon. 

Ässät tiedottaa, että kokoonpanossa muutoksia aiheuttavat lievät loukkaantumiset.

- Todennäköisesti jokainen lievästä loukkaantumisesta kärsivä pelaajamme palaa kokoonpanoon 1-2 viikon sisällä, Ässien urheilujohtaja Jari Korpisalo vahvisti.

Ässien päävalmentaja Jyrki Ahon mukaan joukkueella on selkeät teemat, joita lähdetään kehittämään. Pitsiturnauksessa nähty pelillinen taso ei valmentajan mukaan tule riittämään liigassa. 

- Puolustuspelaamiseen pitää saada vielä lisää tiiviyttä. Hyökkäyspelimme pitää olla rohkeampaa, meidän täytyy pitää enemmän kiekkoa ja mennä hanakammin ahtaisiin paikkoihin, Aho linjaa. 

Ässien alustava kokoonpano:

  • Maalissa: Henri Kiviaho (Andreas Bernard)
  • 1.kenttä: Mikko Salmio - Niklas Appelgren - Simon Suoranta, Niko Peltola - Juho Tommila
  • 2. kenttä: Sami Lähteenmäki - Philip McRae - Ville Korhonen, Kristian Tuohilampi - Ben Blood
  • 3. kenttä: Marco Insam - Mikael Saha - Matti Lamberg, Maksim Matushkin - Aleksi Mäkelä
  • 4. kenttä: Roman Zitny - Teemu Vuorisalo - Jouka Juhola, Juuso Walli