RoKi paukutti kahdeksan maalia HC Satakunnan verkkoon

HC Satakunta ei pystynyt alkuunkaan haastamaan Suomi-sarjan ennakkosuosikkia RoKia. Kotijoukkue ratkaisi pelin heti avauserässä ja paukutti taululle lopulta lukemat 8–2 (5–0, 1–1, 2–1).


– Aika harvoin jääkiekko-ottelussa tullaan viiden maalin takaa. Peli oli vähän ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, HC Satakunnan valmentaja Pasi Tuominen totesi.


Hirvipaidat saivat kaukaloon vain 13 kenttäpelaajaa, joista kolme oli puolustajia. Kaksi pelaajaa pelasi lauantaisen ottelun jäljiltä loukkaantuneena, ja miehistö harveni entisestään, kun Toni Nurmi otti uransa ensimmäisen ulosajon laitataklauksesta.


– Materiaalin kapeus näkyi, ei vaan riittänyt. Kaksi viimeistä olivat ihan hyvää peliä meiltä, mutta siinä vaiheessa peli oli toki jo muuttanut luonnettaan, Tuominen myönsi.


Ossi Pellinen ja Risto Peltomäki tekivät HC Satakunnan maalit.